ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aallon opiskelijoille Damy ry:n tunnustuspalkinnot

Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon ystävät Damy ry:n Tulevaisuus-palkinto nostaa esiin lahjakkaiden opiskelijoiden näkemyksiä kestävästä ja luonnonvaroja säästävästä suunnittelusta ja visuaalisesta kulttuurista. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran 20.8.2024.
Värikästä kuvitusta kansalaisen ympäristöoppaaseen
Kuva: Savannah Vize

Tulevaisuus-palkinnon sai Oulun yliopistosta arkkitehdiksi valmistunut Jyri Fält, joka tutki yhdyskuntasuunnittelun alan lopputyössään Helsingin Hakaniemenrannan täydennysrakentamista resilienssi-käsitteen pohjalta. 

Kahdelle Aalto-yliopiston opiskelijalle myönnettiin tunnustuspalkinnot. Fashion, Clothing and Textile Design -koulutusohjelmasta valmistunut Praejeen Kunawong tutki taiteen maisterin työssään hävikkiruuan hyödyntämistä tekstiilikuitujen värjäyksessä. Työhön sisältyi värjäyskokeiluja ruokajätteillä, kuten avokadonsiemenillä, käytetyillä kahvinpuruilla ja sipulinkuorilla, sekä erilaisten kudontatekniikoiden kehittelyä. Lopputuloksena syntyi kaunis tekstiilinäytteiden kirjasto ja innovatiivisia tapoja käyttää luontoa säästäviä väriaineita.

Värjäyskokeiluja
Kuva: Praejeen Kunawong
Värikästä kuvitusta kansalaisen ympäristöoppaaseen
Kuva: Savannah Vize

Creative Sustainability -koulutusohjelmasta valmistunut Savannah Vize tutki lopputyössään ympäristökriisin osa-alueiden havainnollistamista leikillisyyden ja pelillisyyden avulla. Osallistavan suunnittelun metodeilla toteutettu iloisen visuaalinen pelikirja helpottaa ilmastonmuutokseen liittyvien vaikeiden kysymysten käsittelyä ja innostaa aktiiviseen osallistumiseen sekä ajattelun että tekojen tasolla.

Damyn Tulevaisuus-palkinto pyrkii vahvistamaan muotoilun ja arkkitehtuurin asemaa suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Palkintoehdokkaita pyydettiin kaikista Suomen korkeakouluista, joiden koulutusohjelmista valmistuu arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin tai muotoilun alan maistereita.

Palkinnonsaajat valitsi Damyn hallitus. Esituomariston muodostivat professori emeritus Yrjö Sotamaa, arkkitehti Pia Sarpaneva, muotoilija Hannu Kähönen ja arkkitehti Miina Jutila. Tuomariston sihteerinä toimi Timo Heikka.

Damy on arkkitehtuurista ja muotoilusta kiinnostuneiden aktiivinen yhdistys. Vuonna 1987 Taideteollisuusmuseon ystävät -nimisenä perustetun Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon ystävät Damy ry:n tarkoitus on paitsi tukea ystävämuseoidensa toimintaa, tehdä suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua tunnetuksi ja lisätä jäsentensä yhteenkuuluvuuden tunnetta. 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.
Henkilö beige villapaita ja kaulakoru seisoo sisällä ikkunan ääressä, josta näkyy metsä.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tiedeakatemia palkitsi mikroskooppisen pienten eliöiden liikkeen tutkijan

Fyysikan professori Matilda Backholm sai Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnon, joka myönnetään vuosittain nuorille, jo ansioituneille matemaattisluonnontieteellisten alojen tutkijoille.
Sanna Suoranta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sanna Suoranta valittu tietotekniikan laitoksen vuoden opettajaksi 2025

Vuoden opettaja julkistettiin laitoskouksessa tiistaina 9. joulukuuta 2025.