ʵ

Uutiset

Aalto-2-satelliitti lähtee kiertoradalle mittamaan termosfääriä

Piensatelliittien vapautus Kansainväliseltä avaruusasemalta tapahtuu 23. toukokuuta klo 14.30.

Aalto-2:n laukaisua juhlittiin Otaniemessä 18. huhtikuuta. Kuva Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

18. huhtikuuta Floridasta avaruuteen laukaistun Aalto-2:n matkan seuraava etappi lähestyy. Satelliitti vapautetaan kiertoradalle tiistaina 23. toukokuuta klo 14.30 Suomen aikaa.

”Kansainvälisen avaruusaseman astronautit kuvaavat irrotusta, jolloin näemme Aalto-2-satelliitin vielä viimeisen kerran, ennen kuin jäämme odottamaan sen lähettämää signaalia”, kertoo Aallon satelliittiprojekteja vetävä professori Jaan Praks.

Aalto-2 osallistuu muiden piensatelliittien kanssa kansainväliseen QB50-missioon, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Koska Aalto-2 on osa suurempaa kokonaisuutta, se rekisteröidään Belgiaan lupakäytäntöjen helpottamiseksi muiden projektiin osallistuvien satelliittien tapaan.

Ensimmäinen Aalto-2-satelliitin lähettämä signaali kuullaan todennäköisesti muun kuin Aalto-yliopiston Otaniemessä sijaitsevan maa-aseman kautta. Satelliitin kiertorata on lähellä päiväntasaajaa, joten satelliittiin voidaan olla yhteydessä Otaniemestä vain ajoittain.

”Missiossa on mukana useita maa-asemia ympäri maailmaa. Satelliittien lähettämä tieto jaetaan kaikkien kesken. Ensimmäinen signaali saataneen muutaman päivän kuluessa vapautuksesta”, Aalto-yliopiston maa-asemasta vastaava Petri Niemelä ٳää.

Suora lähetys vapautuksesta

Aalto-2:n matka avaruuteen on ollut monivaiheinen. 18. huhtikuuta tapahtuneen laukaisun jälkeen Kansainvälisen avaruusaseman robottikäsivarsi otti Aalto-2:a ja kymmeniä muita piensatelliitteja kuljettavan Cygnus-avaruusrahtialuksen kiinni 22. huhtikuuta klo 13.05 Suomen aikaa. Tämän jälkeen se asennettiin aseman Unity-moduuliin kohti Maata osoittavaan telakointiporttiin klo 15.39.

Havainnekuva Aalto-2-satelliitista. Kuva: Jaan Praks / Aalto-yliopisto

”Vapautuksen jälkeen jännitämme vielä muutaman päivän, pääseekö Aalto-2 toteuttamaan sille suunniteltua tieteellistä työtä”, Praks toteaa.

Aalto-2 kantaa mukanaan Oslon yliopistossa kehitettyä multi-Needle Langmuir Probe (mNLP) -mittalaitetta, joka mittaa sähköisesti varautuneen kaasun – ilmakehän rippeiden ja Maan ympärilleen kaappaaman aurinkotuulen – ominaisuuksia maapallon lähiavaruudessa.

Piensatelliittien vapautusta Kansainväliseltä avaruusasemalta voi seurata suorana . Myös Aalto-satelliittien sosiaalisen median sivuilla () ja () seurataan tiistain vapautusta ja myöhemmin myös signaalin saamista ja satelliitin toimintaa.

Aallon toinen nanosatelliitti, Aalto-1, laukaistaan Intiasta PSLV-raketilla kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

(spacecraft.aalto.fi)
(aalto1.fi)
Video: (youtube.com)
Video: (youtube.com)

äپٴDz:
Jaan Praks
professori, projektin johtaja
Aalto-yliopisto
p. 050 420 5847
jaan.praks@aalto.fi

Petri Niemelä
Otaniemen maa-aseman päällikkö
Aalto-yliopisto
p. 050 400 4246
petri.niemela@aalto.fi

QB50 project has received funding from TEKES and the European Union’s Seventh Framework Programme for Research and Technological Development under grant agreement no [284427]. This publication reflects the views only of the authors, and the European Union cannot be held responsible for any use which maybe made of the information contained therein.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.