ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto Executive MBA -ohjelma täyttää 30 vuotta

Financial Times -lehti on jo vuosien ajan arvioinut tämän suomalaisen ohjelman sadan parhaan joukkoon.
Kuva: Otso Alasko

Aalto-yliopiston ja sen edeltäjien Helsingin kauppakorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun tarjoama EMBA-ohjelma täyttää tänä vuonna kunnioitettavat kolmekymmentä vuotta.

Financial Times -lehden kärkikastissa pysyminen vuodesta toiseen on huomattava saavutus, sillä EMBA-ohjelmia on maailmalla arvioilta noin 3000. 

"Yksi menestystekijä on ohjelman jatkuva kehittäminen vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin. Osallistujia aloittaa Helsingissä joka vuosi useita kymmeniä. Osallistujamäärien lisääntyessä edelleen aloitamme Helsingissä tänä vuonna sekä keväällä että syksyllä. Viime vuonna Aalto EMBA-ohjelmissa oli Euroopassa ja Aasiassa 360 osallistujaa", kertoo Hanna-Riikka Myllymäki, liiketoimintajohtaja, Aalto University Executive Education (Aalto EE).

Aalto EE:n EMBA-ohjelma kuuluu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Triple Crown -akkreditointien piiriin. Nämä kolme yliopistomaailman arvostetuinta laatuleimaa on vain 0,5 prosentilla maailman yliopistoista. Ensimmäisen Aalto Executive MBA -ohjelmaksi muokatun kokonaisuuden Aalto EE järjesti vuonna 2011.

Etelä-Korean vuonna 1995 aloitetussa ohjelmassa jo 4 000 alumnia

Aalto EE on vienyt suomalaista koulutusta maailmalle jo vuodesta 1995, jolloin Etelä-Koreassa alkoi ensimmäinen Executive MBA -ohjelma. Aalto EE:llä on eri ohjelmistaan maailmanlaajuisesti yli 15 000, joista 4 000 on eteläkorealaisia Executive MBA -alumneja.

Singaporen ensimmäinen ohjelma alkoi vuonna 1999. Tällä hetkellä seitsemässä maassa tarjolla oleva ohjelma on kansainvälisyydessään maailman kirkkainta kärkeä.   

Verkosto laajenee myös ohjelman jälkeen

Ohjelmaan valittujen johtajien ja huippuasiantuntijoiden monipuoliset organisaatio- ja kokemustaustat mahdollistavat vahvan ja arvokkaan verkoston, joka kantaa myös ohjelman jälkeen.

Alumneilla on mahdollisuus osallistua mm. vuosittaiseen -konferenssiin. Se kokoaa yhteen nykyisiä osallistujia sekä alumneja ympäri maailman. Viimevuotisessa tapahtumassa Singaporessa oli 150 osallistujaa 23 maasta.

Tänä vuonna Aalto Executive Summitissa juhlitaan vahvasti EMBA:n kolmenkymmenen vuoden virstanpylvään saavuttamista. Summit järjestetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja ohjelmaan sisältyy myös EMBA 30-vuotisjuhlagaala.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Hanna-Riikka Myllymäki
Business Area Director, Degree Programs
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: 050 463 3364
hanna-riikka.myllymaki@aaltoee.fi

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Opinnot Julkaistu:

Kursseja tohtoriopiskelijoille periodissa III (2025-2026)

Periodi III alkaa 5.1.2026 ja päättyy 22.2.2026.
Aalto Global Impact in Kenya
Opinnot Julkaistu:

Industry project -kurssi on IDBM-maisteriohjelman ytimessä

Poikkitieteinen maisteriohjelma International Design Business Management (IDBM) täyttää tänä vuonna 30 vuotta.