ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto mukana kehittämässä uutta biopohjaista metsälannoitetta

Aalto-yliopisto vastaa lannoitteen valmistuksesta kehitysvaiheessa.
Koivumetsä

Aalto-yliopisto, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy (LADEC) ovat saaneet rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastosta uuden biopohjaisen, orgaanisen metsälannoitteen kehittämistyötä varten. Lannoitteen valmistuksessa käytetään mm. puutuhkaa ja yhdyskuntaperäistä lietettä sekä selvitetään muita soveltuvia sivuvirtoja, kuten viljapölyä ja betonilietettä. Tarkoituksena on kehittää kestävän kehityksen mukainen paikallinen lannoitevalmiste, jolla voidaan saattaa em. massavirtojen sisältämät ravinteet takaisin metsiin metsänkasvua ja hiilen sidontaa parantamaan. Tavoitteena on myös löytää paikallisesti lisäarvoa tuottava kestävä ratkaisu, jossa uuden tuotteen hiilijalanjälki olisi huomattavasti pienempi kuin vastaavan keinolannoitteen.

Aalto-yliopisto vastaa lannoitteen valmistuksesta kehitysvaiheessa. Tällöin saadaan selvitettyä, missä suhteessa eri raaka-aineita tarvitaan, jotta voidaan varmentaa, onnistuuko lannoitetuotteiden valmistaminen paikallisista massavirroista. Laboratoriokokeista saatavien tulosten perusteella voidaan lannoitteen valmistusta testata tehdasmittakaavassa ja lopputuotetta LUKE:n metsäkenttäkokeissa. Prosessista talteen otettavan ammoniakin määrää ja hyödyntämispotentiaalia selvitetään laboratoriomittakaavassa.

Luonnonvarakeskus tekee lannoitteen rakeiden huuhtoutumisherkkyydestä laboratorio- ja maastokokeita. Koemetsiköiden haku on käynnistetty Lahden ympäristöstä. Ravinteiden liukenemista lannoiterakeesta selvitetään maastossa mm. mesokosmoskokeilla, jolloin lannoite levitetään pieniin ympyräaloihin ja koko ala analysoidaan kokeen jälkeen. Lannoitetta levitetään myös pienille puustokoealoilla jatkohankkeiden käyttöön, jolloin voidaan tehdä mm. puuston kasvumittauksia. Tässä hankkeessa kasvuvasteet arvioidaan ravinnesisällön ja liukoisuuden perusteella. Lisäksi Aalto-yliopisto ja Luke yhdessä tekevät uudelle lannoitevalmisteelle elinkaarianalyysin.

LADEC vastaa uuden kierrätyslannoitteen arvoketjuun kuuluvien yritysten kartoittamisesta ja alueen yritysten aktivoimisesta mukaan jo hankkeen aloituksesta lähtien. Hankkeen aikana on tarkoitus kartoittaa yritysten koko arvoketju lannoitteen levittäjästä ja metsäomistajasta lannoitteen valmistajaan sekä orgaaniseen metsälannoitteeseen sopivien sivuvirtojen tuottajat, kuten lämpövoimalat, myös alle 5 MW:n pienvoimalat. Metsänhoitoyhdistykset ja metsänomistajat lannoitteen käyttäjinä kuuluvat myös kohderyhmään. Lannoitteen levityksestä voi vastata metsäomistaja itse, mutta hankkeen aikana etsitään myös metsäpalveluyrityksiä, jotka voivat hoitaa lannoitteen levityksen. Edellä mainitut yritykset ovat usein pk-yrityksiä.

Päijät-Hämeen liiton rahoittamassa Ravinnekierrätyksestä kilpailukykyä -hankkeessa (A74183) haluamme tehdä tiivistä ja avointa yhteistyötä viranomaisten ja päättäjien kanssa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Aalto-yliopisto
Professori Olli Dahl, olli.dahl@aalto.fi, p. 040 5401 070
Antti Pietiläinen, antti.pietilainen@aalto.fi, p. 040 715 1576

Luonnonvarakeskus (LUKE)
Erikoistutkija Sirpa Piirainen, sirpa.piirainen@luke.fi, p. 050 391 3188

Lahden seudun Kehitys LADEC Oy
Liiketoimintakehittäjä Johanna Kilpi-Koski, johanna.kilpi-koski@ladec.fi, p. 050 4000 793

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.