ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto nousi Suomen ykköseksi huippututkimukselle myönnettävässä ERC-rahoituksessa

Eurooppalaisten yliopistojen vertailussa Aalto ampaisi sijalta 59 sijalle 28.

Aalto-yliopisto on menestynyt entistäkin paremmin EU:n tutkimusrahoituksen hankkimisessa. Tekesin julkaiseman selvityksen mukaan Aalto on noussut Horisontti 2020 -ohjelmasta huippututkijoille myönnettyjen ERC-hankkeiden määrässä Suomen ykköseksi. Eurooppalaisista yliopistoista Aalto on nyt vertailun 28., kun se edellisessä 7. puiteohjelmassa oli 59. Helsingin yliopisto on vertailussa sijalla 33.

Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä iloitsee aaltolaisten menestyksestä.

– Haluan kiittää koko henkilökuntaamme hienosta työstä, hän sanoo.

– Tulos osoittaa, että Aallossa tehdään yhä laadukkaampaa ja kansainvälisesti kilpailukykyisempää tutkimusta. Sen ansiosta meillä on myös entistä paremmat mahdollisuudet laajentaa rahoituspohjaamme haastavassa taloustilanteessa, hän painottaa.

Innovaatioita ja hyvinvointia

Kaikkiaan Suomi on saanut Horisontti 2020 -rahoitusta noin 200 miljoonaa euroa, josta yliopistojen osuus on noin 70 miljoonaa euroa. Yksittäisille tutkijoille myönnettävien ERC-rahoitusten lisäksi Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitetaan muun muassa usean osallistujan konsortiohankkeita. 

Tähän mennessä Suomeen myönnetyssä kokonaisrahamäärässä Aalto on Suomen kolmonen, niukasti Helsingin yliopiston takana. Aalto on saanut ohjelmasta rahoitusta 28 projektille kaikkiaan 17,2 miljoonaa euroa ja Helsingin yliopisto 40 projektille yhteensä 17,9 miljoonaa euroa. Suomessa eniten Horisontti 2020 -rahoitusta on saanut VTT, 34,0 miljoonaa euroa.

Horisontti 2020 on EU:n vuonna 2014 alkanut tutkimuksen ja innovoinnin ohjelma, jonka tavoitteena on vauhdittaa eurooppalaisten innovaatioiden kehittämistä ja markkinoille saamista sekä lisätä ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia. Aalto-yliopiston tutkijat työskentelevät Horisontti 2020 -rahoituksella muun muassa biomateriaalien, energiatehokkuuden ja tietotekniikan käytettävyyden kanssa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Provosti Ilkka Niemelä
puh. 050 511 3013
ilkka.niemela@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Doc+ -tilaisuudet saavat jatkoa: 2.3. ja 17.3. keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.