ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-tohtori Kalle Karhu soveltaa ammatissaan väitöstyönsä oppeja

Yksi ensimmäisistä väitöskirjansa Aalto-yliopiston aikana tehnyt Kalle Karhu kehitti tutkimuksessaan tehokkaampia merkkijonohaun menetelmiä.
Kalle Karhu saa tohtorihatun promoottori Jukka Seppälältä.

Hänen pyrkimyksenään oli nopeuttaa biologisen tiedon käsittelyä. Nykyään Karhu työskentelee 3D-spesialistina.

- Työni liittyy läheisesti väitöskirjaan, vaikka aihepiiri onkin eri. Sovellan päivittäin työssäni perusasioita, joita opin väitöskirjaa tehdessäni, Karhu toteaa.

Tohtoripromootioon osallistuminen oli hänelle selvä asia.

- Toista tilaisuutta osallistua omaan tohtoripromootioon ei tule, joten halusin olla ehdottomasti paikalla, Karhu kertoo. 

Promootiopäivän huipennus on promootioakti, jossa promovendit promovoitiin ja he saivat päähänsä tohtorinhatut. Samalla vihittiin myös kymmenen uutta kunniatohtoria, joille tämä arvo myönnettiin merkittävästä panostuksestaan tieteen, tekniikan ja yhteiskunnan hyväksi tekemästä työstä.  Karhun väitöstilaisuuden vastaväittäjänä toiminut professori Esko Ukkonen oli yksi uusista kunniatohtoreista.

- Väitöskirjani vastasi pitkälti sitä, mitä Esko Ukkonen on tutkinut urallaan, tosin huomattavan pidemmän  aikaa kuin minä. Se, että meidät promovoitiin yhtä aikaa, oli hieno juttu, Karhu toteaa.

Promootiopäivä päättyy iltajuhlaan

- Promootion iltajuhla oli varsin mukava tapahtuma. Juhla oli mielestäni sopivan rento ja tunnelma oli aika lämminhenkinen. Erityisen mukavaa oli tutustua jo hiukan kokeneempiin tieteenharjoittajiin ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä, Karhu sanoo.

Vaikka Karhun omasta väitöksestä olikin aikaa jo reilu vuosi ja itse väitöstilaisuuteen liittyy omat juhlallisuutensa, kuten väitöskaronkka, hän ei epäröinyt osallistua myös promootioon.

- Itse kuitenkin koin, että promootio olisi sopiva piste i:n päälle ja juuri sellainen se kyllä olikin, Karhu toteaa.

Ensimmäinen sukupolvi Aalto-yliopistossa tohtoriopintonsa aloittaneita ja valmistuneita tohtoreita promovoitiin tekniikan korkeakoulujen yhteisessä tohtoripromootiossa 10.10.2014.

  • (facebook.com)

Tekniikan korkeakoulut juhlistivat 80-vuotista promootiotaivalta 10.10.2014 Otaniemessä. Promootioaktissa promovoitiin 346 tekniikan tohtoria ja kymmenen kunniatohtoria. Tekniikan korkeakoulut järjestivät yhteisen tohtoripromootion nyt toista kertaa. Järjestäjinä olivat Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.