ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopisto ja VTT vahvistavat yhteistyötään

Strategisella kumppanuudella tiede, tutkimus ja osaaminen koko yhteiskunnan hyödyksi.

Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ovat uusineet strategisen kumppanuussopimuksensa, jolla ne vahvistavat jo ennestään mittavaa yhteistyötään.

Tiedettä, taidetta, tekniikka ja taloutta yhdistävän yliopiston ja Pohjoismaiden suurimman soveltavan tutkimuskeskuksen tavoitteena on tarjota vahva arvoketju, jossa osaaminen ja huippututkimus jalostuvat suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten hyödyksi, tuotteiksi, palveluiksi ja innovaatioiksi.

Tärkeä osa yhteistyötä on Otaniemen alueen tutkimus- ja koko innovaatioympäristön kehittäminen entistä vahvemmaksi kansalliseksi ja kansainväliseksi osaamiskeskittymäksi. Tavoitteiden saavuttamisessa myös Espoon kaupunki on olennainen kumppani.

Sopimuksessa on todettu, että yhteistyö rakentuu osaltaan osallistumalla yhteisesti kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusverkostoihin. Tutkimuksellisen yhteistyön painopisteinä ovat Suomelle merkittävät tulevaisuuden alueet: mikro- ja nanoteknologia, biotalous, ICT, digitaaliset palvelut ja energia.

– Aallolla ja VTT:llä on paljon toisiaan täydentävää osaamista ja haluamme saada entistä paremmin asiantuntemuksen, uudet ideat ja tutkimustoiminnan hyödyttämään koko Suomea, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

– Juuri nyt maamme tarvitsee vahvaa tiedeyhteisöjen ja soveltavan tutkimuksen yhteistyötä.  Aalto-yliopiston ja VTT:n kumppanuuden ja yhteistyön kautta osaamisresurssit ovat tehokkaassa käytössä. Siitä syntyy uusia arvoketjuja koko kansallisen kilpailukyvyn lisäämiseksi. Lopulta hyötyjiä ovat kansantalous ja siten myös yksittäinen kansalainen, näkee VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Aallon ja VTT:n strategisessa yhteistyössä korostuvat monet osaamis- ja tutkimusalueet. Biotaloudessa VTT:llä ja Aalto-yliopistolla on jo nyt monia yhteisiä tutkimusprojekteja ja -ympäristöjä. Esimerkkinä Otaniemen biotalouden ja Micronovan keskittymässä tehty tutkimus, joka on menestynyt hyvin mm. EU- rahoituksen kotiuttajana.

Tutkimusympäristöissä jo pitkä yhteistyö

Mikro- ja nanoteknologioiden alueella yhteistyö on pitkään vakiintunutta ja sitä edistää VTT:n ja Aalto-yliopiston yhdessä hallinnoima mikro- ja nanoteknologian tutkimusympäristö Micronova. Aalto-yliopisto ja VTT ovat kumppaneina EU:n tieto- ja viestintätekniikan innovaatioyksikössä EIT Digitalissa, joka on neljän toimintavuotensa aikana tuottanut jo noin 40 startup-yritystä.

Energia-alueella Aalto ja VTT tekevät yhteistyötä bioenergian lisäksi ydinenergiassa ja sen turvallisuudessa. Tärkeimpiä infrastruktuureita, joihin panostetaan myös tulevaisuudessa, on mm. Otaniemen kampukselle rakenteilla oleva ydinturvallisuustalo, VTT Center for Nuclear Safety.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö näkyy myös julkaisuissa

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötä ja tuloksia syntyy opetuksessa ja julkaisuissa. Esimerkkinä tutkimusyhteistyön laajuudesta on mm. se, että yli 5 % Aalto-yliopiston julkaisuista (lähes 600 artikkelia vuosina 2010–2015) on yhteisjulkaisuja VTT:n kanssa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aalto-yliopisto: median yhteydenotot viestinnän kautta, Anu Salmi-Savilampi, viestintäpäällikkö, puh. 050 464 4585, anu.salmi-savilampi@aalto.fi
VTT: Anne Ritschkoff, tieteellinen johtaja, puh. 040 514 9893, anne-christine.ritschkoff@vtt.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuusi valkoista kasvoa ympäröi hymyilevän purppuran keskustan keltaisella taustalla.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto-yliopiston tutkija ratkoi väitöskirjassaan Newtonin ajoista asti kutkuttanutta matematiikkapulmaa

Tutkija löysi sivuamisluvulle (engl. kissing number) kolme uutta alarajaa korkeissa ulottuvuuksissa.
Aalto run
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Huippu-urheilijamyönteiset korkeakoulut edistävät mahdollisuuksia yhdistää opinnot ja huippu-urheilu

Aalto-yliopisto osallistuu Suomen Olympiakomitean auditointiprosessiin, joka tähtää huippu-urheilijoiden opintojen sujuvoittamiseen urheilu-uran aikana.
Eduardo Hernández Villalobos osallistui ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Mentori Eduardo Hernández Villalobos: Opin nuorten suunnittelijoiden kohtaamista haasteista

Aalto-yliopiston mentorointiohjelma tarjosi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumnille tilaisuuden merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja yhteisön rakentamiseen.
Lähikuva tieteellisestä instrumentista, jossa kultaa ja pronssia, johtoja ja merkintöjä laboratoriossa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat kytkivät lähes ikiliikkuvan aikakiteen ensimmäistä kertaa ulkoiseen värähtelijään – voi kasvattaa kvanttitietokoneiden laskentatehoa

Aikakide on moninkertaisesti pitkäikäisempi kuin muut kvanttijärjestelmät, joten sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kvanttitietokoneiden laskentatehon sekä mittauslaitteistojen tarkkuuden kasvattamiseen.