ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopisto on vetovastuussa korkeakoulujen ja yliopistojen digivision toteuttamisessa

Rehtori Ilkka Niemelä valittiin ohjausryhmän puheenjohtajaksi ja hankesuunnittelu on käynnistymässä.
Monitulkintaiset ongelmat vaativat uudenlaista johtamista
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Korkeakoulujen oppimisen digitaaliset ympäristöt 2030 -digivision toteuttamisessa on jälleen otettu askel eteenpäin: kaikki suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen ja sitoutuneet vision toteuttamiseen.

Yhteisenä tavoitteena on avata oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön ja yhteiskunnan käyttöön ja nostaa siten Suomi joustavan oppimisen mallimaaksi. Visio tukee myös Suomen kilpailukykyä sekä vahvistaa tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan edellytyksiä.

– On todella hienoa, että kaikki yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat vahvasti mukana vision toteuttamisessa. Korkeakoulutus on isossa murroksessa esimerkiksi jatkuvan oppimisen merkityksen kasvaessa. Yhteinen sitoutuminen kunnianhimoiseen hankkeeseen osoittaa, että suomalainen korkeakoulukenttä haluaa olla tämän kehityksen kärjessä globaalistikin, kertoo vision ohjausryhmän puheenjohtajaksi valittu Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Vision konkreettisena päämääränä on, että oppija saa käyttöönsä oppimistaan koskevan datan, joka jää hänen haltuunsa myös korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen. Näin se palvelee jatkuvaa oppimista työuran aikana. Lisäksi tavoitteena on, että tietoa pystytään hyödyntämään nykyistä paremmin korkeakoulujen ja koulutuspolitiikan johtamisessa.

Digivision toteuttaminen onkin paljon laajempi projekti kuin pelkkä opetuksen vieminen yhteisille alustoille.

– Digitaalisuus mahdollistaa ajasta, paikasta ja opiskelijan statuksesta riippumattomia koulutuspolkuja opiskelijoille, ja se on myös avoin kaikille. Uskomme, että vision myötä suomalaisesta koulutuksesta tulee globaali edelläkävijä. Vastaavanlaista harjoitusta ei ole muualla käynnissä, kertoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Vastuukorkeakouluiksi valittu Aalto-yliopisto ja Metropolia

Matka kohti yhteistä kansallista visiota jatkuu vuoden 2020 kuluessa konkreettisin askelin. Digivision vastuukorkeakouluiksi on valittu Aalto-yliopisto ja Metropolia ammattikorkeakoulu.

Visiolle on myös perustettu ohjausryhmä, jonka jäseninä ovat puheenjohtaja Ilkka Niemelän lisäksi Arenen ja Unifin edustajat:

  • Hannu Ikonen, koulutuksen kehittämispäällikkö (JAMK)
  • Marjo Nenonen, opintoasiainpäällikkö (Karelia)
  • Manu Pajuluoma, tietohallintojohtaja (Lapin AMK)
  • Matti Sarén, rehtori (KAMK)
  • Eeva Viitanen, kehitysjohtaja (Metropolia)
  • Ari Hirvonen, digijohtaja (Jyväskylän yliopisto)
  • Annukka Jokipii, vararehtori (Vaasan yliopisto)
  • Kati Kettunen, palvelupäällikkö (Helsingin yliopisto)
  • Jari Perkiömäki, rehtori (Taideyliopisto)

Luvassa identiteetinhallinnan suunnittelua ja lainsäädännön kartoittamista

Seuraavaksi digivision toteuttamista varten perustetaan hanketoimisto, jonka kautta hoidetaan yhteistä hankesuunnittelua. Vuodelle 2020 suunniteltuihin tehtäviin kuuluvat muun muassa oppijan käyttäjämatkan hahmottelu, uudenlaisen digiarkkitehtuurin periaatteiden linjaukset, identiteetinhallinnan suunnittelu ja lainsäädännön muutostarpeiden analysointi.

Kaiken kaikkiaan edessä on kymmenen vuoden projekti, jonka kokonaiskustannukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.

– Luku kuulostaa suurelta, mutta se on suhteutettava koko korkeakoulukentän vuotuisiin 250 miljoonan euron tietohallintokuluihin, arvioi rehtori Matti Sarén.

Hankesopimuksen ja rahoituksen valmistelu tapahtuu kevään 2020 aikana. Korkeakoulut ovat suunnitelleet digivisiota yhteisin voimin ja opetus- ja kulttuuriministeriön hyvällä tuella.

Digivision toteuttaminen ei ainoastaan tuota suuria hyötyjä korkeakouluille, vaan nyt tehtävät ratkaisut palvelevat myös koko suomalaista koulutusjärjestelmää.

– Olemme muuttamassa korkeakoulutusta tulevaisuutta varten, kiteyttää rehtori Ilkka Niemelä.

Alkuperäinen tiedote Unifi ()

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.