Aalto-yliopisto vahvistaa kiinteistö- ja paikkatietoalan tutkimusta ja opetusta
Maanmittauslaitos ja Aalto-yliopisto ovat sopineet marraskuun lopussa kahden yhteisprofessuurin perustamisesta kiinteistö- ja paikkatietoalalle. Kiinteistötalouden apulaisprofessoriksi on nimitetty TkT Kirsikka Riekkinen ajalle 1.1.2018–31.12.2021. Toinen geoinformatiikan alalle tuleva yhteisprofessuuri täytetään myöhemmin.
Sopimus on osa Maanmittauslaitoksen ja Aalto-yliopiston laaja-alaista yhteistyön tiivistämistä, josta allekirjoitettiin yhteistyösopimus toukokuussa 2017. ۳ٱٲön tavoitteena on kehittää kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa edellytykset kansainväliselle huippututkimukselle ja maanmittausalan osaajien kouluttamiselle.
”۳ٱٲö Maanmittauslaitoksen kanssa mahdollistaa laajan ja monipuolisen tutkimustoiminnan”, toteaa dekaani Gary Marquis Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta. ”Kiinteistötalouden apulaisprofessorina aloittava Kirsikka Riekkinen on kansainvälisesti hyvin verkottunut ja hän tuo suomalaisen maanhallinnan ja kiinteistöjärjestelmän kansainväliseen viitekehykseen”, jatkaa Marquis.
”Maanmittauslaitos on ensimmäinen tutkimuslaitos, jonka kanssa Aalto-yliopisto solmi vastaavanlaisen yhteistyösopimuksen. Saamme olla tässä suunnan näyttäjiä muillekin tutkimuslaitoksille. Vain yhteistyön kautta voimme saavuttaa merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkimuksellamme ja olla näkyvä toimija yhteiskunnassamme”, sanoo Maanmittauslaitoksen tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Kauko Viitanen, Jarkko Koskinen, Gary Marquis, Ilkka Niemelä, Arvo Kokkonen ja Tiina Sarjakoski.
Kirsikka Riekkinen (s. 1984) on Teknillisen korkeakoulun kasvatti. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2009 ja väitteli tekniikan tohtoriksi kiinteistötalouden alalta vuonna 2014 aiheenaan On the property rights in Finland – the point of view of Legal Cadastral Domain Model. Hän on toiminut post doc -tutkijana rakennetun ympäristön laitoksella vuodesta 2015 alkaen. Parhaillaan hän tutkii skenaarioita tulevaisuuden kiinteistöjärjestelmälle Katasteri 2035 -tutkimushankkeessa.
Yhteystiedot:
Apulaisprofessori Kirsikka Riekkinen
kirsikka.riekkinen@aalto.fi
Puh. 050 338 7111
Tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski
tiina.sarjakoski@maanmittauslaitos.fi
Puh. 040 681 4200
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.