ʵ

Uutiset

Aalto-yliopisto valmistelee koronarajoitusten osittaista purkamista

Nykyiset linjaukset ja ohjeet ovat voimassa 13.5. saakka.
Korona

Aalto-yliopisto valmistelee parhaillaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjen rajoitusten asteittaista ja osittaista purkamista Suomen hallituksen 4.5. antamien linjausten pohjalta.  

”Olemme huomioineet hallituksen linjaukset ja valmistelemme nyt, miten yliopiston kampuksella olevia toimintoja käynnistetään viranomaisten antamien ohjeiden pohjalta hallitusti, osittain ja asteittain varmistaen samalla, ettei yhteisömme terveys ja turvallisuus vaarannu”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä

Tällä viikolla (19) muun muassa pilotoidaan suojajärjestelyjä, jotta toiminnan rajoitusten asteittainen purkaminen kampuksella voidaan tehdä turvallisesti. 

Yliopiston nykyiset ohjeet etätöistä, etäopiskelusta ja kampuksen käytöstä ovat voimassa 13.5. saakka: /fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta (jos linkki ei aukea, kopioi osoite selaimeen).

Annamme lisätietoa jatkotoimenpiteistä kuluvan viikon (19) aikana.  

Kriisinhallintaryhmä (CMT) 
ٴ-DZ辱ٴ į&Բ;
Aalto-yliopiston ohjeista vastaa kriisinhallintaryhmä, johon kuuluvat rehtori, turvallisuuspäällikkö ja viestintäjohtaja, ja tarvittaessa muita yliopiston avainhenkilöitä. Ryhmä seuraa koronavirustilannetta, pitää tiivistä yhteyttä viranomaisiin ja linjaa yliopiston toimenpiteet. Kriisinhallintaryhmä hyödyntää Suomen viranomaisten ja asiantuntijoiden tilannearvioita. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Kolme nuorta juttelee ulkoilmatapahtumassa, taustalla telttoja, yllään sinisiä ja ruskeita takkeja.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto vuonna 2025: vahvat tulokset tutkimuksessa, koulutuksessa ja innovaatiotoiminnassa

Aalto-yliopisto vahvisti yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan vuonna 2025.