ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2024 voittaja on AALTOLAB Virtual Laboratories

Tutkimuksen ohjausryhmä (RESG) valitsi Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon voittajan seitsemän ehdokkaan joukosta.
Sinipunainen liukuväritausta ja ilmapallojen päällä leijuva podiumi, jonka päällä valkoista savua, josta hohtavat valon eri spektrit.

Aalto-yliopisto haluaa juhlistaa aaltolaisten tekemää merkityksellistä työtä avoimen tieteen edistämiseksi niin tutkimuksessa kuin opetuksessa. Löytääksemme henkilöt tai ryhmät, jotka ovat toimineet esimerkillisesti avoimen tieteen piirissä, pyysimme Aalto-yhteisöltä ehdotuksia palkittaviksi.

Avoin tiede ja tutkimus on lähestymistapa, jonka mukaan tutkimusprosessin ja aineistojen, oppimateriaalien ja julkaisujen läpinäkyvyys tukee tutkitun tiedon luotettavuutta ja laatua. Tutkitun tiedon avoin saatavuus sekä tutkijoille että laajalle yleisölle edistää tasa-arvoa ja tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tutkimuksen ohjausryhmä (RESG) sai yhteensä 7 ehdotusta avoimen tieteen palkinnon voittajaksi. Osa-alueista avoimet sovellukset ja menetelmät mainittiin useimmin perusteena palkitsemiselle. Avoin julkaiseminen, hyvä datanhallinta ja avoimet oppimateriaalit mainittiin yhtä usein.  Ehdotuksia voittajaksi tuli neljältä koululta.

Tiukan äänestyksen jälkeen voittajaksi valittiin . Kehitysryhmää johtaa professori Antti Karttunen, muut jäsenet ovat Samuel Girmay, Jarno Linnera, Minna Nieminen and Kirsi Yliniemi. Virtuaalilaboratorio tarjoaa avointa ja ilmaista virtuaalilaboratorio-oppimateriaalia, ohjeita ja tutkimusjulkaisuja muille oppilaitoksille laboratorio-opetuksen tueksi. Yli 1000 opiskelijaa eri yliopistoista, lukioista ja peruskouluista on käyttänyt AALTOLABin materiaaleja.

Muut kärkiehdokkaat olivat Professori Rupesh Vyas ja hänen FinnGenin projektin yhteydessä kehittämänsä vaikuttavat datan visualisointityökalut ja Professori Aki Vehtarin johtaman Bayesian Workflow -ryhmän kehittämät avoimen lähdekoodin tieteelliset tilasto-ohjelmistot. Näillä ohjelmistoilla on satoja tuhansia käyttäjiä.

Onnittelut voittajille ja kunniamaininnan saaneille!

Voittaja saa palkinnokseen lyhyen videon, jonka sisältö suunnitellaan yhdessä voittajan kanssa.

Video julkaistaan loppukeväästä erillisessä palkintotilaisuudessa, jonka aikataulu ja tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. 

Avoin tiede Aalto-yliopistossa

IT portfolio management

Avoin tiede ja tutkimus

Avoin tiede on merkittävä tapa edistää tiedettä ja tieteen vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä mahdollistaa uudenlaista yhteistyötä ja innovaatioita.

People talking with each other

Tutkimusdatan hallinta ja avoin tiede

Aalto-yliopisto tarjoaa monipuolista tukea, ohjausta ja palveluja, jotta tutkimusdatan hallinta olisi mahdollisimman sujuvaa. Tutustu tutkimustyötäsi tukeviin aineistoihin ja linkkeihin.

Palvelut
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.