ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopiston englanninkielisiin ohjelmiin yli 4000 hakemusta

Englanninkieliset kandidaattiohjelmat kiinnostivat hakijoita.

Haku Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin sekä valtakunnallisen yhteishaun englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin päättyi 24. tammikuuta 2018. Maisteriohjelmiin saapui yhteensä 2809 hakemusta, kun luku edellisenä vuonna oli 2762. Muita kuin suomalaisia EU/ETA-kansalaisia oli 330 eli 12 prosenttia hakijoista. Suomen kansalaisia oli hakijoista 43 prosenttia.

Englanninkielisiä kandidaattiohjelmia oli yhteishaussa tarjolla sekä kauppatieteen että tekniikan alalla. Mikkelin yksikön International Business -kandidaattiohjelmaan tuli määräaikaan mennessä hakemuksia yhteensä 760, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin edellisellä hakukierroksella. Hakijoista noin 37 prosenttia oli kansallisuudeltaan EU/ETA-alueen ulkopuolelta, kun edellisvuonna prosenttiosuus oli 25. Hakijoista 59 prosenttia oli Suomen kansalaisia. Hakemuksia saapui yhteensä 69 eri maasta. Ohjelmaan voi hakea vielä myöhemmin keväällä avoimen väylän ja siirtohaun kautta.

Tekniikan uuteen englanninkieliseen Aalto Bachelor’s Programme in Science and Technology-kandidaattiohjelmaan hakemuksia saapui yhteensä 610. Ohjelmassa on kaksi hakukohdetta: Data Science ja Digital Systems and Design. Ohjelmaan hakijoista 72 prosentilla oli kansallisuus EU- ja ETA-alueen ulkopuolella. Hakijoista 22 prosenttia oli Suomen kansalaisia. Kaiken kaikkiaan hakemuksia saapui 82 eri maasta.

Englanninkielinen kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtava koulutus muuttui maksulliseksi EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille kansalaisille vuonna 2017. Lukuvuosimaksu Aallon maisteriohjelmissa on 15 000 euroa ja englanninkielisissä kandidaattiohjelmissa 12 000 euroa. Lukuvuosimaksuvelvolliset voivat halutessaan hakea apurahaa Aalto-yliopiston apurahaohjelmasta.

Tämän vuoden haussa tarjolla oli 78 hakukohdetta kauppatieteen, taiteiden ja tekniikan aloilla. Valtaosa Aallon maisteriohjelmista on englanninkielisiä.

Nyt päättyneillä hakukierroksilla haettiin englanninkieliseen kandidaattiohjelmaan sekä jo suoritetun kandidaatin tutkinnon tai vastaavien opintojen perusteella kaksivuotisiin maisteriohjelmiin. Kandidaattiohjelmiin hyväksyttävät opiskelijat saavat myös suoran opinto-oikeuden maisterin tutkintoon. Hakuaika suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin on 14.– 28. maaliskuuta 2018.

Maisterihaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan 6. huhtikuuta 2018 ja englanninkielisten kandidaattiohjelmien viimeistään 28. kesäkuuta 2018.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Eija Zitting, oppimispalveluiden päällikkö
p. 050 364 7778

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:

Aalto OpenLearningin ylimääräinen päivityskatkos ke 11.3.2026 kello 9:00 - 12:00

Järjestelmä ei ole käytössä päivityksen aikana.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.