ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopiston henkilöstöjohtajaksi nimitetty Riitta Silvennoinen

Silvennoinen aloittaa työnsä Aallossa helmikuussa.

KTM, MBA Riitta Silvennoinen on nimitetty Aalto-yliopiston henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.2.2018 alkaen. Hän vastaa henkilöstön osaamisen ja johtamisen kehittämisestä sekä henkilöstöprosessien johtamisesta.

Riitta Silvennoinen (s. 1966) toimii Nokian globaaleista henkilöstöprosesseista ja -käytännöstä vastaavana johtajana. Hän on ollut Nokian, Nokia Siemens Networksin ja Nokia Networksin palveluksessa monipuolisissa henkilöstöjohdon tehtävissä vuodesta 1997 alkaen. Sitä ennen hän työskenteli Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisessä keskuksessa.

"Haluamme olla innostava työnantaja ja tarjota toimivat prosessit tukemaan ja kannustamaan henkilöstön hienoa työtä eri puolilla organisaatiota. Olemme kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa ja Riitta Silvennoinen tuo meille tärkeää henkilöstöjohtamisen strategista osaamista ja kokemusta isoista monikulttuurisista organisaatioista. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi", rehtori Ilkka Niemelä sanoo.

"Aalto-yliopisto on alansa edelläkävijä Suomessa ja kansainvälisesti. On hienoa päästä mukaan tähän dynaamiseen ja innovatiiviseen yhteisöön ja osallistua sen kehittämiseen", Riitta Silvennoinen toteaa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Ilkka Niemelä, rehtori
puh.  050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)
president@aalto.fi

Riitta Silvennoinen
puh. 040 525 9257

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Moderni aula, jossa iso ruskea sohva, värikäs taideteos ja portaat. Takaseinällä on '50' logo.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville

Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Työpaja, jossa kaksi ihmistä työskentelee. Toinen on pöydän ääressä, toinen järjestelee tavaroita keltaisissa ja sinisissä laatikoissa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus kumoaa myyttejä perheyrityksistä: kantavat taloutta, investoivat ja työllistävät koko Suomessa

Perheyritykset ovat keskimäärin kannattavampia ja vakavaraisempia kuin muut yritykset, ja myös investoivat enemmän.
Kaupunkikatu penkkeineen, puineen ja pensaineen. Autoja pysäköitynä tien varrella. Aurinkoinen päivä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa

Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.
Kuva näyttää pimeän aineen jakautumisen samalla taivaan alueella käyttäen Nasan Webb-teleskooppia 2026 (oikealla) ja Hubblen avaruusteleskooppia 2007 (vasemmalla). Kuva: NASA/STScI/A. Pagan
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus paljastaa uusia tietoja pimeän aineen vaikutuksesta universumiin

Nasan vetämä tutkimusryhmä on kartoittanut James Webb -teleskoopilla pimeän aineen vaikutusta galaksien, tähtien ja jopa planeettojen, kuten Maan syntyyn.