ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.

Tekniikan tohtori Raili Pönni on nimitetty Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.4.2024 alkaen. Hän vastaa yliopiston strategisesta suunnittelusta, yhteiskuntasuhteista ja kansainvälisestä verkostoitumisesta. 

Raili Pönni on suorittanut Aalto-yliopistossa tekniikan tohtorin tutkinnon kemian tekniikan alalta vuonna 2014.  

Hänellä on pitkä kokemus kehitystehtävistä Aalto-yliopistossa. Pönni nimitettiin suunnittelupäälliköksi vuonna 2018, ja hän on toiminut myös väliaikaisena kehitysjohtajana joulukuusta 2023 alkaen. Aiemmin hän työskenteli Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa kehityspäällikkönä.  

Raili Pönni toimii aktiivisesti kansainvälisissä yliopistoverkostoissa ja on saanut Aalto-yliopiston tunnustuspalkintoja ansioistaan. 

Raili Pönni raportoi yliopiston rehtorille Ilkka Niemelälle

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilöt rivissä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tasavallan presidentin kunniamerkit Kemian tekniikan korkeakoulussa

Tasavallan presidentin kunniamerkit myönnettiin neljälle henkilölle koulussamme: dekaani Kristiina Kruusille, professori Lasse Murtomäelle, teknisten palvelujen päällikkö Jaana Richille ja vanhemmalle yliopistolehtorille Jari Aromaalle.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Moderni aula, jossa iso ruskea sohva, värikäs taideteos ja portaat. Takaseinällä on '50' logo.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville

Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Neljä ihmistä lavalla pitämässä kylttejä, joissa tekstit kuten @DePaulU ja LeadHER. Kaksi ihmistä katsoo yleisöstä.
Kampus Julkaistu:

Uusinta tietoa ja oivalluksia – Aalto-yliopisto kutsuu taas kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Kevään ohjelmassa on luentoja ja tiedeteatteria muun muassa toivosta, tekoälystä ja vihreästä rakentamisesta.