ʵ

Uutiset

Aalto-yliopiston kemiantekniikka sadan parhaan joukossa

Sijoitus NTU:n tekniikan alan rankingissa Suomen paras.

Aalto-yliopiston sijoitukset paranivat National Taiwan University (NTU) yliopiston rankingissa. Vertailu perustuu Thomson Reutersin Web of Science -tietokannan sisältämiin tutkimustoiminnan julkaisu- ja viittaustietoihin painottaen kahden viimeisimmän vuoden tietoja.

NTU-rankingissa listataan tieteenaloja ja niiden erityisalueita. Tekniikan alan rankingissa Aalto-yliopiston sijoitus oli 125, edellisenä vuonna se oli 143. Tekniikan ala jakautuu edelleen erityisalueiden vertailuihin, ja niissä kaikissa Aalto oli paras yliopisto Suomessa. Parhaiten sijoittui kemiantekniikka sijalle 95. Tietotekniikka oli 116. sijalla, ja Aalto oli tämän alueen paras pohjoismainen yliopisto. Materiaalitieteet oli 125:nnellä ja konetekniikka 144. sijalla. Luonnontieteiden alan alakohtaisessa rankingissa Aalto-yliopiston fysiikka sijoittui sijalle 174.

NTU:n yleisrankingissa Aalto-yliopisto oli sijalla 365. NTU-rankingia on julkaistu vuodesta 2007 alkaen.

Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa. Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja yritysyhteistyö on yliopistolle tärkeää. Ala- tai aihekohtaiset rankingit kuvaavat yliopiston toiminta-alueita yleisrankingeja paremmin.

äپٴᲹ:

-verkkosivut

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilöt rivissä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tasavallan presidentin kunniamerkit Kemian tekniikan korkeakoulussa

Tasavallan presidentin kunniamerkit myönnettiin neljälle henkilölle koulussamme: dekaani Kristiina Kruusille, professori Lasse Murtomäelle, teknisten palvelujen päällikkö Jaana Richille ja vanhemmalle yliopistolehtorille Jari Aromaalle.
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun opiskelijat Kuura Koivisto, Rosa Pohjolainen ja Juulia Turkkila kuuluivat Suomen olympiajoukkueen urheilijoihin

“Suomella ja Aalto-yliopistolla oli jälleen hieno edustus viiden renkaan kisoissa”, sanoo työelämäprofessori Sami Itani.
Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.