ʵ

Uutiset

Aalto-yliopiston varainhankintakampanjan loppusuora käynnissä

Kampanja on ylittänyt alkuperäisen tavoitteensa, koossa on 21,2 miljoonaa euroa.
fundraising_news-700x400_fi_fi.jpg

Aalto-yliopiston Tulevaisuus tehdään nyt -varainhankintakampanja on saanut lahjoituksina jo yli 21 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 käynnistyneen kampanjan tavoitteena on ollut kerätä 20 miljoonaa euroa sekä laajentaa Aallon tukijoiden joukkoa entisestään. Kampanja jatkuu kesäkuun 2017 loppuun asti.

"Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia kaikista lahjoituksista. Toivomme lahjoitusinnon jatkuvan aktiivisena koko kesäkuun, eli kampanjan loppuun asti”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. "Nämä lahjoitukset ja valtion niille antama vastinraha auttavat meitä pysymään mukana kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Yhdessä tekemällä ratkomme haasteita ja ponnistelemme entistä aktiivisemmin vahvemman Suomen puolesta."

Kampanjan viimeiset viikot ovat alkaneet. Valtion vastinraha on voimassa 30.6.2017 mennessä tehdyille lahjoituksille. Valtion täydentävä rahoitus voi moninkertaistaa yliopiston saamat lahjoitusvarat.

Kerro oma tarinasi

Aalto-yliopisto kutsuu nyt opiskelijoitaan, alumnejaan ja henkilöstöään mukaan Heart Campus -kampanjaan, jossa jokainen voi jakaa tarinoitaan ja kuviaan omasta sydämen kampuksestaan – on se sitten Arabiassa, Otaniemessä tai Töölössä – sekä näyttää tukensa uusille opiskelijapolville. Vielä siis ehtii liittyä mukaan tämän kampanjan lahjoittajaverkostoon.

Lue lisää:
(lahjoittaminen.aalto.fi)

Kuva: Aalto-yliopisto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ratkaisuryhmä kokoontui Aalto-yliopistolla lokakuussa 2025.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena

Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Useita sauvanmuotoisia bakteereja mikroskooppisessa näkymässä, tummanpunaisella taustalla.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus

Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.
Kaksi maailmankarttaa, jotka näyttävät tuloerojen muutokset vuosina 1990-2023, eri värit edustavat eri muutostasoja.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuloerot kasvaneet lähes puolella maailman väestöstä – aiempaa tarkempi aineisto paljastaa myös alueellisia onnistumisia

Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa on vakavia puutteita eri puolilla maailmaa.