ʵ

Uutiset

Aalto-yliopistoon 1 895 uutta opiskelijaa – hakijoiden määrä nousi viime vuodesta

Korkeakoulujen yhteishaun tulokset on julkaistu Opintopolku-palvelussa.
Opiskelijoita kampuksella 2019 Kuva: Unto Rautio

Valtakunnallisen korkeakoulujen yhteishaun tulokset on julkaistu 27.6.2019 Opintopolku-palvelussa. Hakijat voivat tarkistaa oman valintatilanteensa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa .

Huhtikuun alussa päättyneessä yhteishaussa Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmiin haki yli 12 500 henkilöä. Suomen- ja ruotsinkielisiin hakukohteisiin haki yli 11 500 hakijaa ja englanninkielisiin hakukohteisiin yli 2 700 hakijaa. Sama henkilö on voinut hakea usealle eri alalle ja useaan hakukohteeseen. Vuonna 2018 hakijoita oli noin 11 900, jossa oli kasvua 6 %. Aalto-yliopistoon hakeneista 68 % oli asettanut Aalto-yliopiston ensisijaiseksi kohteeksi. Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 15 % edellisvuodesta.

”Lämpimästi tervetuloa uudet opiskelijat ja onnittelut hienosta suorituksesta! Keväällä 2019 Aalto-yliopiston kauppatieteiden hakukohde sai ilahduttavasti kaikista Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen hakukohteista eniten ensisijaisia hakijoita. Myös tekniikan ja taiteen alalla kiinnostus meitä kohtaan on vahvaa”, sanoo Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Tänä vuonna hakijoita kiinnosti eniten kauppatieteiden kandidaattiohjelma, taiteen alan hakukohteista visuaalisen viestinnän muotoilu, kuvataidekasvatus ja sisustusarkkitehtuuri sekä tekniikan alan hakukohteista tietotekniikka, automaatio- ja informaatioteknologia sekä kone- ja rakennustekniikka.

Osa hakijoista on valittu Aalto-yliopiston avoimen yliopiston opintosuoritusten perusteella. Avoimen yliopiston väylän kautta voi hakea erikseen määriteltyihin tekniikan ja kauppatieteiden kandidaattiohjelmiin. Seuraava mahdollisuus ilmoittautua tekniikan väyläopintoihin on lokakuun alussa. Kauppatieteiden väylään sopiville opintojaksoille voi ilmoittautua ympäri vuoden.

Opintopolun sijoitteluajo tuo jokaiselle valitulle yhden opiskelupaikan. Sijoitteluajo kattaa kaikki yhteishaun hakukohteet yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ja se päättyy 31.7.2019.

Yhteishaussa hakeneet opiskelijat saavat tiedon valinnan tuloksesta Oma Opintopolku -palvelun lisäksi myös tuloskirjeestä, jonka Opetushallitus lähettää hakijoille sähköpostitse.

äپٴDz:

Median tiedustelut:
Eija Zitting, oppimispalveluiden vastaava päällikkö
puh. 050 364 7778

Hakijoiden tiedustelut:
hakijapalvelut@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.