ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopistossa tehtiin Suomen ensimmäinen 4G:llä kauko-ohjattu multikopterilento

Tulevaisuudessa koptereiden 4G-ohjaus voi helpottaa esimerkiksi pelastustöitä hankalissa paikoissa.
4G:llä kauko-ohjattu multikopteri. Kuva: Lassi Sundqvist

Lento tehtiin kuusiroottorisella pienoiskopterilla Nokian LTE/4G-testiverkossa Espoon Otaniemessä. Onnistunut kehitysprojekti ja koelento osoittavat, että LTE/4G-teknologia venyy tutkimuskäytössä kopterin ohjaukseen.

Ohjaus mobiiliverkon kautta mahdollistaa laajan toimintasäteen ja rakennuksen sisältä ohjattavat lennot ilman näköyhteyttä, videokameran ja mittareiden varassa.

– Tutkimus osoittaa, että 4G on riittävän nopea moneen tarkoitukseen. 4G tuo mobiiliteknologian harrastekäyttöön ja avaa lukuisia sovellusmahdollisuuksia ammattikäytölle. Tosin taitolento käsiohjauksella vaatinee 5G:n nopeuden, sanoo tutkimusassistentti Lassi Sundqvist tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselta.

Perinteisesti erilaisia lennokkeja ohjataan 2,4 gigahertsin radio-ohjaimella suoraan näköhavaintoon tukeutuen. Ohjattavuutta rajoittaa noin yhden kilometrin kantosäde, joka ei ulotu esimerkiksi rakennusten taakse.

Mobiiliverkon kautta tapahtuva kauko-ohjaus mahdollistaa lentojen paremman seurattavuuden ja lennokkien paikannettavuuden mahdollisissa ongelmatilanteissa.

– 4G voi helpottaa ja säästää resursseja esimerkiksi pelastustyössä tai vaikkapa sähkölinjojen vianselvityksessä.

Mahdollisuuksia ja uhkia

Käytön laajentumista julkisiin verkkoihin rajoittaa toistaiseksi lainsäädäntö.

– 4G-verkon käyttöön koptereiden kauko-ohjauksessa liittyy paitsi mahdollisuuksia, myös uhkia. Siksi on tärkeää, että lainsäädäntöä selvitetään ja kehitetään, sanoo professori Heikki Hämmäinen tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselta.

Myös mobiiliverkon laatuominaisuuksien kehittämiseksi tarvitaan lisätutkimusta. Tutkittavia asioita ovat esimerkiksi verkkopalvelun laatu (QoS) ja sen vaihtelu esimerkiksi tukiaseman vaihtuessa.

Tutkimus on osa tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksella tehtävää mobiiliverkkojen tutkimusta sekä laitoksella työskentelevän Lassi Sundqvistin diplomityötä.

(YouTube)

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Professori Heikki Hämmäinen
Aalto-yliopisto
Sähkötekniikan korkeakoulu
heikki.hammainen@aalto.fi
puh. 050 384 1696

Tekniikan kandidaatti Lassi Sundqvist
Aalto-yliopisto
Sähkötekniikan korkeakoulu
lassi.sundqvist@aalto.fi
puh. 0400 621 707

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.