ʵ

Uutiset

ABB:n yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa syvenee – ABB:stä Kauppakorkeakoulun Premium Partner

Opetusyhteistyö tuo ABB:lle uusia ideoita ja parantaa sen tunnettuutta työnantajana kauppatieteilijöiden keskuudessa.
ABB:n henkilökuntaa juttelemassa opiskelijan kanssa Aalto Talent Expossa 2024
ABB Talent Expossa 2023, kuvaaja Sara Vertanen

ABB ja Kauppakorkeakoulu ovat solmineet kolmivuotisen Premium Partner -sopimuksen, joka on ollut voimassa vuoden 2024 alusta alkaen. ۳ٱ𾱲ٲötä on suunniteltu kevään aikana niin, että se täydentäisi mahdollisimman hyvin ABB:n strategista kumppanuutta Aalto-yliopiston kanssa. 

Liiketoiminnan kehittäminen on muuttuvassa maailmassa entistä tärkeämpää ja tähän ABB toivoo saavansa tuoretta näkemystä opiskelijoiltamme erilaisten projektien kautta. ۳ٱ𾱲ٲö alkoikin juuri tällä teemalla, kun opiskelijaryhmä auttoi ABB:ta tutkimaan tulospohjaisen liiketoimintamallin hyödyntämistä. ABB:n kansainvälisyys, sen rooli kestävän kehityksen mukaisten ratkaisuiden kehittäjänä sekä pitkän historian tuoma kokemus liiketoiminnasta muuttuvassa maailmassa antavat erinomaiset eväät yhteistyölle.

Dekaani Timo Korkeamäki on hyvin innostunut tulevasta yhteistyöstä ABB:n kanssa: ”Kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut tarvitsevat taakseen valtavasti hyvää johtamista, tarkkaa analyysiä sekä innovatiivisuutta. Mielestäni tässä partneruudessa toteutuvat hienosti nämä kaikki. Opiskelijamme hyötyvät kursseillamme ja erilaisissa projekteissa ABB:läisten laajasta kokemuksestaja toisaalta ABB saa varmasti tuoreita näkemyksiä toimintansa kehittämiseen edelleen”, Korkeamäki sanoo

ABB on osallistunut jo aiemmin Kauppakorkeakoulun opetukseen erityisesti Laskentatoimen laitoksella. Laskentatoimen professori ja laitoksen johtaja Teemu Malmi kertoo, että ABB:n edustajat ovat pitäneet vierailuluentoja ja tehneet yhteistyötä laskentatoimen maisteritason Capstone-kurssilla. ”Sekä ABB:n yksiköt että opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön.” Keskustelut koululaajuisesta kumppanuudesta käynnistyivät juuri tämän yhteistyön ansiosta.

Miikka Aho (Head of SSU Drives at ABB) kertoo yhteistyöstämme: "Kannamme vastuumme oppimisesta, palautepohjaisen kulttuurin kehittämisestä ja kasvusta. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Capstone-kurssit, jotka ovat yhdistäneet Aallon opiskelijat ja ABB:n osaajat. Yhdessä olemme oppineet uusia näkökulmia ja luoneet konkreettisia ratkaisuja ja innovaatioita."

ABB on ollut vakituinen osallistuja myös opiskelijoille suunnatuissa tapahtumissa, ja esimerkiksi Aalto Talent Expossa 2023 se sai opiskelijoilta eniten mainintoja messujen mielenkiintoisimpana näytteilleasettajana. ABB:llä on Aallon Kandidaattikeskuksessa myös oma nimikkosali. Toiveena onkin, että Kauppakorkeakoulun kumppanuuden myötä yhä useampi Kauppiksen opiskelija oppii tuntemaan ABB:n myös erittäin hyvänä työnantajana. 

More information

Annemari Rautio

Annemari Rautio

Senior Manager, Corporate Relations, School of Business
Jonna Söderholm

Jonna Söderholm

Head of External Relations, School of Business
Partnership Program

Partneriohjelma pitkäjänteiseen kumppanuuteen

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on oma partneriohjelma, joka rakentaa ja ylläpitää tiiviitä, pitkäaikaisia suhteita korkeakoulun ja yritysten välillä. Se on lajissaan ainutlaatuinen Suomen korkeakouluissa ja avaa yhteyksiä myös Aalto-yliopiston muihin kouluihin.

Kauppakorkeakoulu
ABB:n henkilökuntaa juttelemassa opiskelijan kanssa Aalto Talent Expossa 2024

Premium Partner - ABB

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2024 lähtien.

Kauppakorkeakoulu
Students presenting their project work in electronics

Strateginen yrityskumppani ABB

Aalto-yliopisto ja ABB tekevät yhteistyötä monilla alueilla, ja siinä ovat mukana Aallon kaikki kuusi korkeakoulua. ۳ٱ𾱲ٲö on jatkunut jo yli 135 vuotta.

۰ٲٱ𾱲ٲö
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.