ʵ

Uutiset

Alumnin tarina: Viestintä vei Heli Aallon KONEelle

Heli Aalto sai Kauppiksesta valmiudet analyyttiseen ajatteluun. Hän työskentelee KONEella uudisrakentamisliiketoiminnasta vastaavana johtajana.
Heli Aalto

Milloin ja mitä opiskelit Kauppiksessa?

Aloitin opinnot Kauppiksessa heti kirjoitusten jälkeen syksyllä 1997 ja valmistuin keväällä 2002. Pääaineenani minulla oli Suomen kieli ja viestintä ja laajana sivuaineena laskentatoimi.

Missä tehtävissä olet toiminut Kauppiksen jälkeen?

Olen ollut lähes koko työurani KONEella, jossa ensimmäinen tehtäväni oli taloustiedottaja. Uran alku oli todella mielenkiintoista aikaa KONEen Partek-kaupan, sitä seuranneiden yritysmyyntien ja lopulta KONEeksi ja Cargoteciksi jakautumisen vuoksi.

Muutaman viestintävuoden jälkeen minua alkoi entistä enemmän kiinnostaa työ suoraan asiakasrajapinnassa ja liiketoiminnan parissa. Äitiyslomieni jälkeen vuonna 2010 siirryin kotimaan maayhtiöömme ensin markkinointi- ja viestintäpäälliköksi ja vuonna 2013 peruskorjausliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.

Mitä teet tällä hetkellä?

Muutin juuri Puolaan ja toimin nyt uudisrakentamisliiketoiminnasta vastaavana johtajana New Emerging Markets -yksikössämme, johon kuuluu Puolan lisäksi Tsekki, Slovakia, Unkari, Slovenia ja Ukraina. Vastuullani on koko toimitusketjumme kehittäminen myynnistä laitteiden asennukseen asti.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Kauppiksesta sain laaja-alaisen tutkinnon ja valmiuksia analyyttiseen ajatteluun.

Olin itse asiassa Kauppiksessa myös kesätöissä, joten sitä kautta sain arvokasta työkokemusta erityisesti ensimmäistä varsinaista työnhakua varten. Olin aktiivinen myös ainejärjestön toiminnassa ja sitä kautta solmitut verkostot tukivat ammatillista kehittymistä myös valmistumisen jälkeen.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Tärkein ”löytö” koulusta on aviomieheni, jonka kanssa aloin seurustella heti ensimmäisenä kauppissyksynä. Kauppiksesta on myös lähimpiä ystäviäni, ja meillä on edelleen traditiona vähän eri porukoilla niin Ullanlinnanmäen vappupiknik, hiihtoviikonloppu Iisalmessa kuin yhteinen joulubrunssikin.

Joulubrunssiperinne sai alkunsa juuri ennen joulua ja vieläpä lauantaina olleesta tentistä, minkä jälkeen päätimme ansainneemme kunnon lounaan. Perinne on jatkunut siitä asti ja menneenä jouluna vietimme brunssia jo 20. kerran.  

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Kauppatieteellinen tutkinto on siitä hyvä, että se antaa valmiuksia monenlaisiin urapolkuihin.

Omia kurssikavereitani työskentelee perinteisempien vaihtoehtojen lisäksi esimerkiksi ulkoministeriön virkamiehenä ja uutispäällikkönä. Pääaineeksi kannattaa valita se, mikä oikeasti itseä kiinnostaa – Kauppiksella on edelleen onneksi laaja pääainetarjonta.

äپٴᲹ:

  • Hakuaika kandidaattivaiheen englanninkieliseen koulutukseen (BScBA Mikkeli): 10.1. - 25.1.2017
  • Maisterivaiheen hakuaika: 15.12.2016 - 25.1.2017
  • Kandidaattivaiheen hakuaika suomenkieliseen koulutukseen: 15.3. - 5.4.2017
  • Lue lisää: http://www.aalto.fi/fi/studies/
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Opinnot Julkaistu:

Kursseja tohtoriopiskelijoille periodissa III (2025-2026)

Periodi III alkaa 5.1.2026 ja päättyy 22.2.2026.
Aalto Global Impact in Kenya
Opinnot Julkaistu:

Industry project -kurssi on IDBM-maisteriohjelman ytimessä

Poikkitieteinen maisteriohjelma International Design Business Management (IDBM) täyttää tänä vuonna 30 vuotta.