Anne Brunila valittiin Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi
Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 13.1.2016 pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa Svenska handelshögskolanin professori, KTT Anne Brunila ja varapuheenjohtajaksi Sitran yliasiamies, KTT Mikko Kosonen. Anne Brunila on toiminut Aalto-yliopiston hallituksen jäsenenä vuodesta 2008 alkaen, mistä viimeiset kolme vuotta varapuheenjohtajana.
– On ollut mahtavaa nähdä, miten Aalto-yliopistosta on kehittynyt aidosti monitieteinen ja kansainvälistynyt yliopistoyhteisö, joka pystyy toteuttamaan sille annettua kansallista missiota tutkimusvetoisten innovaatioiden synnyttämiseksi. Suomen hallituksen tekemät tutkimus- ja koulutusleikkaukset huolettavat minua, koska ne heikentävät merkittävästi yliopistojen toimintaedellytyksiä ja osaamisperustaisen kasvun mahdollisuuksia Suomessa, sanoo Anne Brunila.
Lue lisää uutisia
Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville
Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on luonut Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttelystä virtuaalimallinnuksen, joka on saavutettavissa kaikkialla maailmassa.
Tutkimus kumoaa myyttejä perheyrityksistä: kantavat taloutta, investoivat ja työllistävät koko Suomessa
Perheyritykset ovat keskimäärin kannattavampia ja vakavaraisempia kuin muut yritykset, ja myös investoivat enemmän.
Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa
Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.