ʵ

Uutiset

Antti Oulasvirta CHI Akatemian jäseneksi

Professori Antti Oulasvirta on valittu ensimmäisenä suomalaisena ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta tutkivan tieteenalan kansainväliseen Akatemiaan.
Professori Antti Oulasvirta. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi
Professori Antti Oulasvirta. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Professori Antti Oulasvirta tutkii ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta ja kehittää laskennallisia malleja ihmisten käyttäytymisestä. Hänet on valittu ensimmäisenä suomalaisena CHI Akatemian jäseneksi. CHI (Computer-Human Interaction) Akatemia on ryhmä, johon kutsutaan vuosittain tutkijoita, jotka ovat urallaan merkittävästi edistäneet tieteenalaa. 

“On suuri kunnia tulla kutsutuksi Akatemiaan. Itse juhla on CHI-konferenssissa Japanissa huhtikuun lopussa”, professori Oulasvirta kertoo.

Palkinto on hänen 15 vuoden mittaisesta työstään laskennallisten mallien kehittämiseksi, jotka paremmin kuvaavat ihmisen suoritusta ja ajattelun toimintaa tietokoneen käytön aikana. Hänen Aallossa johtamansa tutkimusryhmä on luonut uusia tapoja mallintaa käyttäjiä soveltaen tekoälyn luomia mahdollisuuksia. Malleilla voidaan selittää ja ennustaa käyttäytymistä. Ne kiinnostavat kansainvälisesti akateemisessa yhteisössä, mutta myös teollisuudessa. Ryhmä on tehnyt tiivistä yhteistyötä yritysten, muun muassa Googlen ja Saabin, kanssa.

”Aalto-yliopiston CHI-alan portfolio on erittäin vahva. Julkaisemme vuosittain hyvän määrän huipputason artikkeleita ja väittäisin, että olemme Euroopassa kärkikolmikon toimija. Tunnustukseni on myös kunnianosoitus sille, miten Aalto-yliopisto on panostanut tähän alaan”, Oulasvirta toteaa.

Oulasvirran tutkimuksesta on syntynyt myös opetusmateriaalia ja kolme kirjaa.

Paljon onnea Antti!

Professori Antti Oulasvirta. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Tutkijat selvittävät, miten tekoäly saadaan ymmärtämään ihmistä paremmin

Antti Oulasvirta on saanut 2,5 miljoonan euron Euroopan tutkimusneuvoston Advanced Grant -rahoituksen käyttäjämallien tutkimiseen.

Uutiset
User Interfaces
Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.