Sinulta kysytään paljon onnellisuudesta. Mikä on sellainen kysymys, jota kukaan ei ole vielä tajunnut kysyä?
Harvoin kysytään, miksi moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa ollaan paljon enemmän kiinnostuneita onnellisuudesta kuin muissa yhteiskunnissa tai aikaisempina aikoina. Kollektiivisessa yhteiskunnassa yksilön onnellisuus ei ollut yhtä olennaista. Elämän onnistuneisuus oli sitä, että toteutti omaa rooliaan mahdollisimman hyvin vaikkapa äitinä, isänä, suvun jäsenenä tai tietyn ammatin harjoittajana. Se miltä itsestä tuntui, ei ollut niin tärkeää.
Individualismin noustua ajateltiin yhtäkkiä, että ehkä meillä ei olekaan mitään ennalta annettua roolia tai paikkaa elämässä. Alettiin pohtia, mistä tarkoituksen ja suunnan voisi elämälleen löytää, ja oman onnellisuuden tavoittelu nousi yhdeksi vastaukseksi.
Onko onnellisuus vakava asia?
Yhteiskuntien pitäisi ottaa onnellisuus vakavammin, mutta yksilöiden ei pitäisi ottaa sitä turhan vakavasti. Yhteiskunnat ja poliitikot keskittyvät liiaksi talousmittareihin, vaikka yhteiskuntien lopullinen päämäärä on talouskasvun sijasta ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen.
Oman onnellisuuden pakonomainen maksimointi on paradoksaalisesti haitallista omalle onnellisuudelle. Ennemmin kannattaisi elää elämäänsä, ja onnellisuus voi tulla sen sivutuotteena. Yksilöiden kannattaa suhtautua onnellisuuteensa enemmän hyödyllistä tietoa antavana lämpömittarina kuin erityisenä päämääränä.
Mikä omassa arjessasi tuottaa eniten onnea ja mikä vähiten?
Olen onnellinen työssäni. Jos nyt voittaisin 50 miljoonaa lotossa, työarjessani ei muuttuisi juuri mikään. Haluaisin edelleen istua aamupäivisin kahvilassa kirjoittamassa ja pohtimassa ihmisyyden suuria kysymyksiä.
Vähiten onnea minulle tuottaa peruskoulun into aloittaa aamut kahdeksalta. En ole aamuihminen, ja lapset täytyy herättää aamuseitsemältä. Vaikka esikoinen on jo yläkoulussa, ja tässä on ollut monta vuotta aikaa totutella, aikainen herätys harmittaa joka aamu. Pakko niistä on silti selviytyä.
Oletko pessimisti vai optimisti?
En kumpikaan, olen melioristi. Melioristi keskittyy niihin asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan, fokusoiden energiansa niiden parantamiseen.
Konkreettinen esimerkki tästä on vuodelta 2007, kun tein filosofian gradua Helsingin yliopistoon. Graduohjaajan kanssa päädyimme ohjaustapaamisessa siihen, että 120 sivun käsikirjoitukseni pitää hylätä. Se ei yksinkertaisesti toimi. Pyrin siinä ratkaisemaan koko moraalifilosofian. Hetken tämä harmitti, mutta kun pari tuntia myöhemmin pääsin kotiin, oli minulla jo täysin uusi suunnitelma gradusta olemassa. Aloin kirjoittaa sitä seuraavana päivänä.
Mistä tunnistaa onnellisen ihmisen tai yhteisön?
Joskus se näkyy päällepäin, joskus ei. Onnellisella ihmisellä voi olla pilkettä silmäkulmassa. Hän ei ota itseään liian vakavasti. Jos ihminen on löytänyt tasapainon elämäänsä, hän ei mieti omaa onnellisuuttaan.
Onnellisessa yhteisössä näkyy myötätunto toisia kohtaan. Ihmiset välittävät toinen toisistaan, jokainen uskaltaa olla oma itsensä ja kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Ihmiset ovat silloin aktiivisesti suuntautuneet toisiinsa. Jos he ovat esimerkiksi samassa tilassa, voi nähdä, että heillä on halu olla tekemisissä toistensa kanssa.
Jos toivo ja onnellisuus ovat kilpasilla, kumpi voitti?
Toivo voittaa. Toivo suuntautuu enemmän tulevaan ja on aktiivisempi. Onnellisuus jää herkemmin paikalleen, jolloin toivo menee onnellisuuden ohi.
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 37 helmikuussa 2026.
Tässä näyttelyssä aaltolaiset eri aloilta kertovat, mitä toivo heille merkitsee ja miten he auttavat rakentamaan toiveikkaampaa yhteiskuntaa esimerkiksi tasa-arvoisen muodin, tekoälyn tai uusien kvanttimateriaalien avulla.
Tutkimuksessa toiminnallisen vapaan tahdon käsite nojaa Daniel Dennettin ja Christian Listin teorioihin. Martela määrittelee vapaan tahdon tarkoittavan, että tekoälyagentilla on tavoitteellista toimijuutta, aitoja vaihtoehtoja sekä mahdollisuus kontrolloida toimintaansa.
