Arto Hellas sai Nokia Säätiön opetuksen tunnustuspalkinnon
Nokia Säätiö juhlii 30-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna. Sen kunniaksi säätiö jakoi ensimmäistä kertaa Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiön OKKAn kanssa opetuksen tunnustuspalkinnon. Palkinto myönnettiin Aalto-yliopiston tietotekniikan vanhemmalle yliopistonlehtorille Arto Hellakselle merkittävästä työstä tietotekniikan koulutuksen uudistamisen sekä uusien kurssien ja digitaalisten oppimisalustojen kehittämisen eteen.
”Tohtori Arto Hellas on vaikuttanut merkittävästi alalla, joka on erityisen tärkeä Suomen tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamisessa. Laadukas ja innostava opetus tuottaa tulevaisuuden osaajia niin yliopistolle kuin yrityksille. Haluamme tällä palkinnolla kunnioittaa Hellasta Suomen tulevaisuuden rakentajana ja hänen pitkäjänteistä työtään tietotekniikan koulutuksen edistämisessä”, sanoi Nokia Säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Uusitalo.
Nokia Säätiö myönsi vuoden 2025 tunnustuspalkinnon Helsingin yliopiston professori Minna Palmrothille uraauurtavasta työstä avaruustieteissä sekä Suomen asemoimisessa ja vakiinnuttamisessa alan edelläkävijänä.
Nokia Säätiö myönsi tunnustuspalkintonsa 30. vuosittaisessa palkinnonjakotilaisuudessa. Säätiö on jakanut 30 vuoden aikana yli 2 000 apurahaa ja apurahojen kokonaisarvo on yli 11,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 säätiö jakaa apurahoina ja tunnustuspalkintoina yhteensä noin 480 000 euroa.
(englanniksi)
Lue lisää uutisia
Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026
Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.