Asuntoarkkitehtuurin käsikirjalle Rakentamisen ruusu -palkinto
Viime syksynä julkaistun kirjan ovat tehneet arkkitehdit Sanna Meriläinen ja Anne Tervo.
”Tämän on arkkitehtuurin alalla merkittävä asia. En tiedä onko palkintoa myönnetty aiemmin kirjallisesta työstä”, kertoo Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Anne Tervo.
Rakentamisen Ruusu jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on edistänyt hyvän elinympäristön luomista ja ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti sekä kulttuurisesti kestävää kehitystä.
Vuoden 2022 Rakentamisen Ruusulla Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto haluaa nostaa esiin asuinrakentamisen ja asumisen laadun yhtenä suurena teemana. Jaosto palkitsi kaikkiaan neljä erilaista asumisen laatuun positiivisesti vaikuttanutta hanketta osoituksena siitä, että myös hyvää asuntosuunnittelua ja muuten asumisen laatua parantavia toimenpiteitä tehdään edelleen. Rakentamisen Ruusulla ympäristö- ja lupajaosto haluaa kannustaa kaikkia asuntorakentamisen parissa työskenteleviä pyrkimään asumisen laatua parantaviin tekoihin.
”Asuntosuunnittelun laatu on noussut viime aikoina voimakkaasti esiin julkisessa keskustelussa, eli hyvää suunnittelua esiin nostava käsikirja tulee todella tarpeeseen. Käsikirja on nostanut asuntosuunnittelun hyviä esimerkkejä ja mahdollisuuksia julkiseen keskusteluun. Julkaisulla on jo nyt ollut positiivista vaikutusta asuntosuunnittelun laatuun.
Teos on ennen kaikkea suunnattu opiskelijoille, mutta myös käytännön asuntosuunnittelua harjoittaville kirja sisältää ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa. Toivottavaa on, että käsikirja ja sen nostama keskustelu kasvattavat myös asuntojen ostajien ymmärrystä asunnon ominaisuuksien vaikutuksista asumiseen”, palkitsemisperusteluissa sanotaan.
Asuntoarkkitehtuurin käsikirja on ajantasainen asuntosuunnitteluopas – edeltäjäteoksen, Esko Kahrin ja Hannu Pyykösen Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu ilmestymisestä on kulunut jo 38 vuotta.
äپٴᲹ:
Anne Tervo, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, anne.tervo@aalto.fi, 0503038290
Lue lisää uutisia
Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle
Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin
Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa
Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.