ʵ

Uutiset

Asuntoarkkitehtuurin käsikirjalle Rakentamisen ruusu -palkinto

Palkinnon myöntää Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto.
Palkittu teos, värikäs Asuntoarkkitehtuurin käsikirja nojaa rosoista tiiliseinää vasten
Kuva: Noora Kosonen

Viime syksynä julkaistun kirjan ovat tehneet arkkitehdit Sanna Meriläinen ja Anne Tervo.

”Tämän on arkkitehtuurin alalla merkittävä asia. En tiedä onko palkintoa myönnetty aiemmin kirjallisesta työstä”, kertoo Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Anne Tervo.

Rakentamisen Ruusu jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on edistänyt hyvän elinympäristön luomista ja ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti sekä kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Vuoden 2022 Rakentamisen Ruusulla Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto haluaa nostaa esiin asuinrakentamisen ja asumisen laadun yhtenä suurena teemana. Jaosto palkitsi kaikkiaan neljä erilaista asumisen laatuun positiivisesti vaikuttanutta hanketta osoituksena siitä, että myös hyvää asuntosuunnittelua ja muuten asumisen laatua parantavia toimenpiteitä tehdään edelleen. Rakentamisen Ruusulla ympäristö- ja lupajaosto haluaa kannustaa kaikkia asuntorakentamisen parissa työskenteleviä pyrkimään asumisen laatua parantaviin tekoihin. 

”Asuntosuunnittelun laatu on noussut viime aikoina voimakkaasti esiin julkisessa keskustelussa, eli hyvää suunnittelua esiin nostava käsikirja tulee todella tarpeeseen. Käsikirja on nostanut asuntosuunnittelun hyviä esimerkkejä ja mahdollisuuksia julkiseen keskusteluun. Julkaisulla on jo nyt ollut positiivista vaikutusta asuntosuunnittelun laatuun.

Teos on ennen kaikkea suunnattu opiskelijoille, mutta myös käytännön asuntosuunnittelua harjoittaville kirja sisältää ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa. Toivottavaa on, että käsikirja ja sen nostama keskustelu kasvattavat myös asuntojen ostajien ymmärrystä asunnon ominaisuuksien vaikutuksista asumiseen”, palkitsemisperusteluissa sanotaan.

Asuntoarkkitehtuurin käsikirja on ajantasainen asuntosuunnitteluopas – edeltäjäteoksen, Esko Kahrin ja Hannu Pyykösen Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu ilmestymisestä on kulunut jo 38 vuotta. 

 
äپٴᲹ:

Anne Tervo, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, anne.tervo@aalto.fi, 0503038290 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Ryhmä ihmisiä seisoo luentosalissa pitäen kukkakimppuja ja todistuksia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Chem Awards 2025 -palkintojen saajat on julkistettu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä heidän saavutuksistaan kuluneen vuoden aikana.
Henkilö beige villapaita ja kaulakoru seisoo sisällä ikkunan ääressä, josta näkyy metsä.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tiedeakatemia palkitsi mikroskooppisen pienten eliöiden liikkeen tutkijan

Fyysikan professori Matilda Backholm sai Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnon, joka myönnetään vuosittain nuorille, jo ansioituneille matemaattisluonnontieteellisten alojen tutkijoille.
Sanna Suoranta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sanna Suoranta valittu tietotekniikan laitoksen vuoden opettajaksi 2025

Vuoden opettaja julkistettiin laitoskouksessa tiistaina 9. joulukuuta 2025.