ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Avoin työpaikka: koordinaattori, akateemiset asiat

Tietotekniikan laitoksella on avoinna toistaiseksi voimassaoleva työsopimussuhteinen tehtävä alkaen 1.10.2015 tai sopimuksen mukaan.

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun Tietotekniikan laitoksella on avoinna

koordinaattorin (akateemiset asiat)

toistaiseksi voimassaoleva työsopimussuhteinen tehtävä 1.10.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tietotekniikan laitoksen tutkimus ja opetus ovat maailman huippuluokkaa ja rakentavat pohjaa
tulevaisuuden tieteellisille, teknillisille ja yhteiskunnallisille saavutuksille. Työ yhdistää tieteellistä
perustutkimusta innovatiivisiin sovelluksiin. Tietotekniikan laitos on tunnettu pitkäjänteisestä,
korkeatasoisesta ja uutta luovasta tutkimuksesta, jota tehdään tasavertaisessa yhteistyössä muiden maailman johtavien tutkimusryhmien kanssa. Laitoksen tutkimus ratkaisee vaativia tutkimusongelmia ja kehittää niiden perusteella merkittäviä käytännön sovelluksia.

Koordinaattorin toimenkuvana on:

  • tietotekniikan laitoksen strategisen kehittämistyön tukeminen sekä tutkimusrahoitukseen sekä kansalliseen ja kansainväliseen tutkimus- ja jatkokoulutusyhteistyöhön liittyvät suunnittelu-, valmistelu- ja seurantatehtävät;
  • laitoskohtaisten strategiatyötä ja tutkimusta palvelevien toimintojen suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä laitosjohtajan kanssa;
  • laitoksen kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön sekä viestinnän ja raportoinnin koordinointi sekä
  • laitoksen yleishallinnon tehtävät laitosjohtajan toimeksiannon mukaan.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa tekniikan tai
luonnontieteiden alalta. Tämän lisäksi vaaditaan hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja, innostuneisuutta, määrätietoisuutta ja tehokkuutta sekä vastuullista oma-aloitteisuutta. Tehtävää täytettäessä
arvostamme:

  • tohtorin tutkintoa tekniikan tai luonnontieteiden, erityisesti tietotekniikan, alalta;
  • kokemusta yliopistolaitoksen tai muun laajan yliopistotasoisen opetus- tai tutkimusyksikön hallinnosta;
  • kokemusta kansallisten tai kansainvälisten tutkimusohjelmien (esim. EU, Tekes, Suomen Akatemia) valmistelutyöstä sekä
  • tutkimuskokemusta tekniikan tai luonnontieteiden, erityisesti tietotekniikan, alalta.

Tehtävän kielitaitovaatimuksena on riittävä suomen kielen taito sekä kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Lisäksi edellytämme sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa englannin kielellä.

Tehtävä sijoittuu yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaiselle muun henkilökunnan vaativuustasokehikon tasolle 10-11.

Lisätietoja tehtävästä antaa laitoksen johtaja, professori Jouko Lampinen, puh. 050 5604827,
etunimi.sukunimi@aalto.fi sekä hakuprosessiin liittyen HR-koordinaattori Stefan Ehrstedt, puh. 050 3407662, etunimi.sukunimi@aalto.fi.

Pyydämme täyttämään hakemuslomakkeen sekä toimittamaan hakemuskirjeen ja ansioluettelon yhtenä pdf-tiedostona sähköisesti alla olevan linkin (’Hae tätä paikkaa’) kautta 20.9.2015 mennessä.

Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Otaniemi 4.9.2015

Hae tätä paikkaa (haku on umpeutunut.)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto Mac: verkkoasetukset päivitetään

Päivitykset alkavat joulun aikana
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
tohtorinhattu, Kauppakorkeakoulu
Yliopisto Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu promovoi kymmenen kunniatohtoria toukokuun 2026 promootiossa – arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein

Kauppakorkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, joten keväällä 2026 on vuorossa Kauppakorkeakoulun 17. promootio.
Punainen virheilmoitusikkuna, otsikkona 'IT Services'
Yliopisto Julkaistu:

Korjattu: Vika Aalto Wikin navigaatiossa ja teemoissa

Aalto Wiki toimii normaalisti, päivitys 17.12.2025