ʵ

Uutiset

Datatähti 2019 -voittajat selvillä – lukiolaisten ohjelmointikilpailun kannustimena opiskelupaikka ja kansainväliset kilpailut

Vuoden 2019 voittajat ovat Santeri Toivonen, Roope Salmi ja Olli Järviniemi. Kilpailu voi taata parhaille kilpailijoille opiskelupaikan yliopistossa tai viedä kansainvälisiin ohjelmointikilpailuihin.
Henrik Lievonen ja Miska Kananen. Kuva: Matti Ahlgren.
Kuvassa Henrik Lievonen vasemmalla ja Miska Kananen oikealla. Kuva: Matti Ahlgren.
Datatähti 2019 voittajat
Datatähti 2019 voittajat. Kuva; Jukka Suomela.

Vuosittainen Datatähti-loppukilpailu on jälleen käyty Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Vuoden 2019 Datatähden voittajat ovat Santeri Toivonen Eiran aikuislukiosta, Roope Salmi Olarin lukiosta ja Olli Järviniemi Päivölän opistosta. Roope Salmi ja Olli Järviniemi ovat kolmen parhaan joukossa myös lukion matematiikkakilpailussa, joka on Datatähden tavoin osa Neljän tieteen kilpailuja.

Datatähden kautta on mahdollista päästä suoraan opiskelemaan tekniikkaa ja matemaattisluonnontieteellisiä aineita useimpiin Suomen yliopistoihin.

Loppukilpailun jälkeen parhaat osallistujat kutsutaan edelleen ohjelmointivalmennukseen yliopistolle. Valmennuksen perusteella valitaan Suomen edustajat tietotekniikan olympialaisiin. Vuoden 2019 ohjelmoinnin Itämeren alueen olympialaiset (BOI) järjestetään huhtikuussa Tartossa ja maailmanlaajuisesti (IOI) elokuussa Azerbaidzhanissa.

Peliohjelmointia, algoritmikerhoa ja kisakoodausta

”Mahdollinen opiskelupaikka on todella kova kannustin kilpailuun valmistautumiseksi”, sanoo Miska Kananen. Ja Henrik Lievonen öä.

Henrik Lievonen osallistui Datatähteen vuonna 2015 ja opiskelee nyt kolmatta vuotta fysiikkaa Aalto-yliopistolla.

”Yläkoulussa äiti kannusti osallistumaan Helsingin yliopiston järjestämälle kesäpelikoodauskurssille. Sieltä yliopistonlehtori Antti Laaksonen kutsui minut viikoittain järjestettävään algoritmikerhoon. Olin ohjelmoinut aikaisemminkin, ja täällä opin kisakoodauksen perusteita.”

Miska Kananen taas kävi alkukilpailuissa ensimmäistä kertaa vuonna 2016 lähinnä katsomassa kilpailumateriaalit. Vuonna 2017 hän keskittyi alkujännityksen jälkeen koodaamisesta nauttimiseen, ja tuli Datatähdessä viidenneksi. Miska Kananen kävi välissä armeijan ja aloitti tietotekniikan opinnot Aalto-yliopistolla syksyllä 2018.

”Kävin koulut Jyväskylässä, ja yliopisto järjesti siellä peliohjelmointia. Kävin paljon kursseja, ja olin siellä töissäkin.”

Mahdollinen opiskelupaikka on todella kova kannustin kilpailuun valmistautumiseksi.

Miska Kananen

Henrik Lievonen ja Miska Kananen ovat suunnitelleet kilpailutehtäviä tämänvuotiseen kilpailuun. Oma kilpailukokemus on Henrik Lievosellakin vielä tuoreessa muistissa.

”Kilpailua edelsi kolmepäiväinen valmennus, ja ensimmäisen päivän jälkeen olin melko jännittynyt. Sitten siihen tottui. Ja valmennus olikin entistä intensiivisempää kansainvälisiä kilpailuja varten. Ulkomaan kilpailut ovat minulle olleet viikon mittaisia matkoja eksoottisiin paikkoihin, kuten Australia, Taiwan ja Kazakstan.”

Miska Kanasen kansainvälinen kilpailukokemus taas on Norjasta vuodelta 2017.

Datatähden järjestävät Aalto-yliopiston tietotekniikan laitos ja Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos yhteistyössä Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n kanssa. Kuka tahansa voi osallistua alkukilpailuun netin kautta, ja loppukilpailuun kutsutaan parhaat.

äپٴDz:

YouTube live Datatähdestä -  viisi tuntia improvisaatiota ja koodien analysointia:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.