���ʵ���

Vaikka tutkijat ja tutkimuslaitokset nauttivatkin Suomessa yhä vahvaa luottamusta ja kunnioitusta moniin muihin maihin verrattuna, yleisön näkemykset tutkijoiden asiantuntemuksesta ja luotettavuudesta eivät kuitenkaan ole yksinomaan myönteisiä. Tiedeyhteisön ja suuren yleisön välisten näkemyserojen syveneminen tulee ajan myötä vaikeuttamaan paitsi tieteen kehittymistä, myös tiedepolitiikkaa.  Mielipidekuilu näkyy jo nyt esimerkiksi keskusteluissa geenimuunnellusta ruoasta, ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, rokotusten turvallisuudesta ja ydinvoimasta. Nyky-yhteiskunta joutuu vastaamaan yhä monimutkaisempiin haasteisiin pyrkiessään turvaamaan maapallon ja sen asukkaiden hyvinvoinnin. Siksi tieteeseen perustuvaa politiikkaa ja sitä kautta myös luottamusta tieteeseen tarvitaan enemmän kuin koskaan. 

Kuinka mielipidekuilu voidaan kuroa umpeen?  Suurelle yleisölle muistetaan usein kertoa tapahtumista, jotka murentavat luottamusta tieteeseen entisestään, kuten eturistiriidoista, plagioinnista ja epäeettisistä tutkimuskäytännöistä. Samaan aikaan tiedeyhteisön sisältä kuuluu valituksia kilpailun armottomuudesta ja resurssien riittämättömyydestä; kritiikki on usein oikeutettua mutta se ei ole omiaan kasvattamaan yleisön luottamusta tieteeseen.

Ainoa keino puuttua tilanteeseen on astua esiin ja puhua tieteen merkityksellisyyden puolesta. Avoimessa yhteiskunnassa tutkijoilla on velvollisuus olla kanssakäymisessä suuren yleisön kanssa sekä ratkoa vaikeita ja kiistanalaisiakin kysymyksiä. Meidän on puhuttava toimittajille, joiden olisi puolestaan kerrottava eteenpäin myös työmme luonteesta ja vaikutuksista.  Meidän on tavattava suuren yleisön edustajia, keskusteltava heidän kanssaan myös epämukavista aiheista, selitettävä, miten tiede toimii, ja kerrottava, mitkä ovat työmme lopulliset päämäärät. 

Sosiaalinen media ja blogosfääri eli verkkokirjoittajien muodostama yhteisö eivät tarjoa kohtauspaikkoja tutkijoiden ja suuren yleisön väliselle kaksisuuntaiselle viestinnälle. Ne voisivat kuitenkin soveltua välineeksi esimerkiksi tutkimusartikkeleiden selittämiseen ja kommentointiin. Erityisen hyvä kohderyhmä tällaisille selityksin avatuille artikkeleille olisivat lukiolaiset ja alemman korkea-asteen opiskelijat, joille mahdollisuus tutustua helppotajuisesti kirjoitettuihin tutkimustuloksiin olisi kullanarvoinen.  Tällainen käytäntö tekisi tieteellistä menettelytapaa ymmärrettäväksi, laajentaisi lukijoiden sanavarastoa ja kannustaisi kriittiseen ajatteluun.

Risto Nieminen
Dekaani, Perustieteiden korkeakoulu