ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

EIT-laatuleimalla palkittu kurssi synnyttää uutta osaamista ja tulevaisuuden johtajia kaivosteollisuuteen

The European Mining Course -ohjelman kansainvälisyys, koulutuksen innovatiivisuus, yrittäjyys ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat huippulaatua.
Kuva: Aino Huovio

Tulevaisuudessa kaivos- ja mineraaliteollisuuden asiantuntijoilta ja johtajilta vaaditaan monien alojen tuntemusta. Vankka insinööriosaaminen on tarpeen, mutta myös pehmeämmät taidot, kuten yhteistyökyky, johtajuus- ja viestintätaidot ovat erittäin tärkeitä. Näitä voi hankkia tehokkaasti monikulttuurisessa ja -kansallisessa koulutuksessa.

The European Mining Course (EMC), on yksi Aalto-yliopiston vanhimpia käynnissä olevia kansainvälisiä ohjelmia. Se on kolmen tutkinnon maisteriohjelma, jonka osallistujat opiskelevat yhdessä, kolmessa eri yliopistossa: Aalto-yliopistossa, RWTH Aachenissa Saksassa ja TU Delftissä Alankomaissa. 

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (The European Institute for Innovation and Technology, EIT Raw Materials) antoi 27. kesäkuuta 2017 EMC:lle laatuleiman. EIT myöntää leiman vain valituille eurooppalaisille ohjelmille, joissa koulutuksen innovatiivisuus, kansainvälistyminen, yrittäjyys ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on huomattavan laadukasta. EMC sai leiman ohjelman pitkäaikaisesta perinteestä ja kyvystä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin vuosien varrella.

EIT-leiman suora vaikutus on EU:n myöntämä lisärahoitus kiertotaloutta, raaka-aineiden jalostusta ja yrittäjyyttä käsittelevien kurssien kehittämiseen. Suurin osa EMC-kursseista on yhteisiä Aallon tavallisten maisteriohjelmien kanssa. Palkinto hyödyttää siten kaikkia Aallon opiskelijoita, jotka osallistuvat näille yhteiskursseille. Arvostettu leima vauhdittaa myös tiedon leviämistä ja lisää Aalto-yliopiston houkuttelevuutta huipputason kansainvälisten, potentiaalien opiskelijoiden keskuudessa. 

EMC:tä tukevien koulutusaloitteiden joukossa on Circular Economy Design Forum (CEDF), EIT Raw Materialsin tukema toiminta, jota Aalto-yliopisto koordinoi. CEDF on tarjonnut alustan yrittäjyyden harjoittelemiseen ja raaka-aineiden tuotantoketjuun uusia koulutuksellisia lähestymistapoja sisältävien kurssien kehittämiseen. Tämä on hyvin linjassa Aalto-yliopiston koulutusstrategian kanssa, koska se tuo suunnittelun, innovoinnin, teknologian ja liiketoiminnan yhteen projektimuotoisella kurssilla.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Rodrigo Serna
Kemian tekniikan korkeakoulu
rodrigo.serna@aalto.fi

Professori Mikael Rinne
Insinööritieteiden korkeakoulu
mikael.rinne@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Ryhmä ihmisiä näyttää peukkua näyttöjen edessä, joissa lukee 'Doc+ Dialogues'. Taustalla tuoleja ja puuseinät.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Doc+ yhdistää tutkijoita ympäri Aallon – Tule mukaan!

Helmikuiset Doc+ paneelikeskustelut keräsivät isoja yleisöjä. Tilaisuudet saavat jatkoa maaliskuussa, jolloin keskustellaan tohtorien urista ja joustavista työelämätaidoista.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.