ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Elokuvien linssi antaa uuden näkökulman arkkitehtuuriin

Toista kertaa järjestetty Architecture & Film -kurssi tarjosi arkkitehtuurin opiskelijoille mahdollisuuden pohtia ja hoksata alan perusasioita elokuvien kautta.
Näyttelykuvia

Syksyn Architecture & Film -kurssin satoa nähtiin joulukuussa näyttelyssä Betaspace-tilassa Otaniemessä. Opiskelijat olivat mm. työstäneet lyhytelokuvia arkkitehtuurisista tiloista sekä valokuvanneet lavastuksellisia pienoismallejaan, joista saatiin eri näköisiä valaistuksen ja näkökulman avulla.

"Usein arkkitehtuurin opetuksessa on kursseilla aika vaativia lopputöitä. Meidän kurssilla koetettiin teettää useampi pieni työ, minkä tarkoituksena oli saada heidät ajattelemaan eri tavalla", sanoo kurssin toinen vastaava opettaja, tohtoriopiskelija Helmi Kajaste.

Kurssilla kokeillaan muutakin erilaista pedagogiikkaa. Isossa osassa on yhdessä elokuvien katseleminen ja niistä keskusteleminen arkkitehtuurin näkökulmasta.

"Arkkitehtuuria opiskellaan tekemällä esimerkiksi paljon teknisiä piirustuksia ja yleensä suunnittelemalla asiat tarkkaan loppuun. Me koetamme antaa enemmän mahdollisuuksia testailla erilaisia lähestymistapoja ja käyttää elokuvaa linssinä toiseen näkökulmaan. Palautteen mukaan tämä tarjoaa opiskelijoille tervetullutta vaihtelua", kertoo Kajaste.

Näyttelyesine
Kuva: Paavo Ihalainen

Elokuvailmaisu tulee arkkitehtuuriin

Medioituneessa maailmassa myös arkkitehtuuri vaatii yhä enemmän erilaisia elokuvallisia keinoja, esimerkiksi esittelyvideoissa, joissa on tietokonemallinnettuja kamera-ajoja tiloista. Tämä lisää tarvetta myös tutkia ja opettaa näitä keinoja. 

"Kun elokuvalliset keinot ovat kaikkialla ympärillä ja läpäisevät kaiken, tuntuu kreisiltä, etteikö niitä opetettaisi", toteaa Kajaste.

Samalla arkkitehtuuri on läsnä kaikissa elokuvissa, sekä oikeissa että lavastetuissa tiloissa.

"Emme käsittele niinkään elokuvanteon teknistä puolta kuin omia havaintoja ja näkökulmiamme elokuvista. Kukin näkee elokuvan omalla tavallaan, heijastaen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, joita voidaan sitten keskustelussa vertailla keskenään", sanoo Kajaste.

Elokuvat voivat toimia myös aikakapselina tietyn ajan arkkitehtuurista ja näyttää, miltä tututkin maisemat ovat muuttuneet ajan myötä.

"Halusin myös ulkomaalaisille opiskelijoille antaa näkökulmaa kotimaisesta elokuvasta, joten kurssilla katsottiin Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuva", kertoo Kajaste.

Matilda Lavinkosken näyttelyesine. Kuva: Paavo Ihalainen
Matilda Lavinkosken näyttelyesine. Kuva: Paavo Ihalainen

Tilat heräävät eloon

Kajaste kertoo, että tohtoriopiskelija Jere Pääkkösen kanssa kurssiohjelmaa suunnitellessaan he miettivät, millaisia vahvuuksia juuri elokuvalla välineenä on opetuksen välineenä.

"Pienoismallitehtävässä voi olla vapauttavaakin toteuttaa työ täysin totutusta erilaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi yleensä reaalimaailmaan ei haluta toteuttaa pelottavia tai ahdistavia ympäristöjä, mutta giallo-henkisen kauhuelokuvan kirkon malli voi olla sellainenkin", Kajaste sanoo, viitaten viime vuonna valmistuneeseen opiskelijan kurssityöhön.

Näyttelyssä vaikutuksen tekee myös opiskelijoiden elokuvallinen osaaminen omissa lyhytelokuvissaan, jotka on toteutettu itsenäisesti.

"Yllättävän hyvin opiskelijoilla on perusvälineet elokuvantekoon jo itsellään. Esimerkiksi kännykällä voi kuvata ja leikata oman lyhytelokuvan", Kajaste sanoo.

"Tehtävänannossa halusimme, että tilaan sijoitetaan joku elävä olento, mikä sai esitetyt paikat heti heräämään uudella lailla eloon."

Hedelmällinen ja hyödyllinen kulma

Kajasteen mukaan opiskelijat ovat olleet huojentuneita, ettei kurssilla vaadittu niin paljon tuottavuutta ja täydellisyyttä kuin muissa arkkitehtuurin opinnoissa.

"On ollut mukavaa, että kurssiin on suhtauduttu kunnianhimolla ja paneutumisella. Tarkoitus oli tarjota ajatteluhetki ja pysähdys. Osa pystyi tämän ansiosta miettimään myös omaa diplomityötään ja kehittämään siihen aihetta", hän sanoo.

"Oikeastaan kyse on ihan alan peruskysymyksistä, kuten miten ollaan yhdessä ja yksin tilassa, sisä- ja ulkotilan erot, mahdollisuus liikkuvuuteen, ja miten siirtyä paikasta toiseen", Kajaste jatkaa.

Seuraavan vuoden aiheisiin voisi sopia myös esteettömyyden vaatimus ja kuvaus. Ajatuksena olisi myös kehittää lisää yhteistyötä Aallon muiden koulujen kanssa. Tähän mennessä on ollut vasta yksi lavastustaiteen vierailuluento.

"Perusteet ja teoria kehittyvät koko ajan, joten toivottavasti päästään vielä järjestämään kurssia vastaisuudessakin", Kajaste toivoo.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Juha Gogulski, kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Juha Gogulski kehittää räätälöityä aivostimulaatiohoitoa masennukseen

Aalto-yliopiston tutkijatohtori ja Instrumentariumin tiedesäätiön Fellow-apurahan saanut Juha Gogulski kehittää tutkimusta, jonka tavoitteena on räätälöidä masennuspotilaille yksilöllistä aivostimulaatiohoitoa.
Moderni näyttelysali, mannekiineilla vihreitä ja valkoisia vaatteita, kulhoja ja beige kylpyamme jalustoilla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaisia puupohjaisia innovaatioita esillä Lontoossa

Näyttely esittelee suomalaisia biotalouden ratkaisuja niin teollisuuden kuin kuluttajan arkeen. Origamipohjaiset FOLD-materiaalit tarjoavat kestävämpiä ratkaisuja pakkausten ohella myös moneen muuhun käyttötarkoitukseen.