ELOn professorien kädenjälki näkyy Toronton elokuvajuhlilla
Pojkarna-elokuvan äänimaailmasta on vastannut elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professori Pietari Koskinen ja elokuva-ja tv-lavastuksen professori Kaisa Mäkinen on lavastanut elokuvan. Toronton elokuvajuhlat, jotka järjestetään 10.- 20. syyskuuta, ovat yksi elokuva-alan tärkeimpiä festivaaleja Berliinin, Venetsian ja Cannesin festivaalien rinnalla, ja yleisömäärältään Pohjois-Amerikan suurin.
Pojkarna kertoo kolmesta 14-vuotiaasta tytöstä lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Päivisin tytöt joutuvat koulukiusatuiksi, mutta juovat öisin salaperäisestä kukasta nektaria, joka muuttaa heidät pojiksi. Aluksi he nauttivat uudesta vapaudesta, mutta pian varjopuolet tulevat esille. Elokuva viekin katsojan maailmaan, jossa pimeä ja kova todellisuus kohtaa maagisen saagan. Se on elokuva kasvusta, muutoksesta, rakkaudesta ja ystävyydestä. Ja siitä, että sukupuoli ei ehkä ole jotain, jonka luomme, ei jotain, mitä olemme.
Elokuva on valittu pääkilpailuun, jonka voittaja palkitaan Grolsch People Choice Awardilla. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta on vastannut menestyksekäs Alexandra Therese-Keising, joka tunnetaan parhaiten kansainvälisesti palkitusta elokuvastaan Kyss mig (2011). Käsikirjoitus perustuu Jessica Schiefauerin romaaniin Pojkarna, joka voitti vuonna 2011 Ruotsissa Finlandia Junioria vastaavan August-palkinnon.
Elokuva on ruotsalais-suomalainen yhteistuotanto, jossa mukana ovat olleet GötaFilm, Periferia Productions sekä Film Väst yhteistyössä Sveriges Television ja YLE Femman kanssa. Suomessa elokuva saa ensi-iltansa alkukeväällä 2016.
Lue lisää uutisia
Tasavallan presidentin kunniamerkit Kemian tekniikan korkeakoulussa
Tasavallan presidentin kunniamerkit myönnettiin neljälle henkilölle koulussamme: dekaani Kristiina Kruusille, professori Lasse Murtomäelle, teknisten palvelujen päällikkö Jaana Richille ja vanhemmalle yliopistolehtorille Jari Aromaalle.
Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle
Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin
Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.