���ʵ���

”Aivotutkimusmenetelmämme kehittämisessä tarvittiin kylmäfysiikan huippuosaamista, sillä herkät mitta-anturit jäähdytetään lähelle absoluuttista nollapistettä (–273 °C). Ei ollut tarvetta lähteä tutkijaksi ulkomaille, koska olimme Suomessa oman tutkimusalamme kärjessä ja meille päin suuntasi jatkuva ulkomaisten tutkijoiden virta”, Riitta Hari sanoo.

Alussa käytössä oli vain yksikanavainen laite, jota siirtämällä yritettiin päätellä, mitä toimintaa ulkoinen ärsyke aivoissa aiheutti. Suuri osa aivoista jäi pimentoon.

”Tutkimusmenetelmät ja sisältö kehittyivät käsi kädessä. Aivotutkijana mietin uusia koeasetelmia ja sitä, miten voisimme saada luotettavia tuloksia laiterajoituksista huolimatta. Hyvät tulokset vakuuttivat rahoittajia ja innostivat tutkimusryhmän fyysikoita kehittämään yhä parempia mittalaitteita. Olin lääkärinä insinöörien ja fyysikoiden keskellä, kaukana kotipesästäni, joka oli siihen aikaan poikkeuksellista. �۳�ٱ𾱲��ٲ�ömme toimi maniosti, koska olimme huutoetäisyydellä toisistamme.”

Vuosien myötä mittalaitteisto kehittyi koko pään kattavaksi. Samaan aikaan Hari työryhmineen tutki laajasti eri aistinjärjestelmien toimintaa ja siirtyi vähitellen käyttämään entistä luonnonmukaisempia koeasetelmia. Tarkoituksena oli ymmärtää aivojen toimintaa siinä todellisuudessa, jossa elämme, ei pelkästään tutkimuslaboratorioiden keinotekoisissa olosuhteissa. 

Riitta Harin työtovereineen käyttämä ja kehittämä kuvantamismenetelmä on magnetokefalografia (MEG), joka mittaa aivojen heikkoja magneettikenttiä millisekuntien tarkkuudella. MEG antaa tietoa siitä, miten ja missä aivot aktivoituvat erilaisissa tilanteissa. MEG:tä täydentävä kuvantamismenetelmä on maailmalla laajassa käytössä oleva toiminnallinen magneettikuvaus (fMRI), jossa nähdään tarkasti aktiiviset aivoalueet, mutta menetelmän aikatarkkuus on huono. Näiden ajallisesti ja paikallisesti tarkkojen menetelmien yhdistäminen on tarpeen, jotta ymmärrettäisiin, kuinka ihmisaivot toimivat.

Myöhemmin Hari on kehittänyt kahden ihmisen neurotiedettä, jossa selvitään sosiaalisen vuorovaikutuksen aivoperustaa.

”Sen sijaan, että tutkitaan yksiä aivoja, tutkitaankin samanaikaisesti kahden keskenään vuorovaikutuksessa olevan ihmisen aivoja. Vuorovaikutus on keskeinen osa ihmiselämää, eikä sitä ole, jos paikalla on vain yksi ihminen.”

Sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksen lisäksi Hari on julkaissut viime aikoina tieteellisiä artikkeleita muun muassa sosiaaliseen ahdistukseen ja puheen ymmärtämiseen liittyen. Taiteellisen tutkimuksen tekijöiden kanssa hän on emeritana pohtimassa tieteen ja taiteen erilaisia lähestymistapoja.

Aivoilla on vahva vuorovaikutus kehon ja ympäristön kanssa. Evoluution kannalta motoriikka on keskeisempi kuin aistit, jotka ohjaavat motoriikkaa. Tältä taustalta on kiinnostavaa pohtia myös sitä, kuinka aivot, mieli ja tietoisuus liittyvät toisiinsa.

”Neurotieteessä täytyy kokonaiskuvan saamiseksi yhdistää fysiologiaa, fysiikkaa, biologiaa, psykologiaa, sosiologiaa ja jopa taiteita ja filosofiaa, sillä kaikki ne tuovat tärkeitä näkökulmia siihen, mikä ihminen on.”

”Olen huolissani luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välisestä yhä jyrkästä kuilusta. Osaongelmana on koulutus. Erikoistuminen alkaa jo koulussa niin, että yliopistoon tullessaan opiskelijat ovat jo selkeästi urautuneita. Toivoisin, että yliopisto-opintojen alussa kaikki opiskelijat osallistuisivat parin viikon ”sivilisaatiokurssille”, missä eri alojen parhaat professorit ja tutkijat kertoisivat omien alojensa saavutuksista ja erityisesti ratkaisemattomista ongelmista. Syvän erikoisosaamisen rinnalla pitää koulutuksen kaikilla tasoilla rakentaa ja vaalia laaja-alaisuutta, joka lisää käsitystä maailmasta, luo suhteellisuudentajua ja parantaa keskinäistä ymmärrystä.”

"Tälläkin hetkellä tarvitsemme lääketieteellisen tiedon lisäksi lukuisten muiden tieteenalojen osaamista ja näkemystä, eivätkä parhaatkaan toimenpiteet onnistu ilman valistunutta kansalaisyhteiskuntaa, joka luottaa tutkittuun tietoon."

Riitta Hari on lääketieteen ja kirurgian tohtori, akateemikko ja Aalto-yliopiston systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen emeritaprofessori. Hän on julkaissut yli 400 vertaisarvioitua artikkelia ja lukuisia muita julkaisuja, ja ohjannut 42 väitöskirjatyötä. Hari on saanut lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja ja huomionosoituksia. Hän on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1994 lähtien, Yhdysvaltain tiedeakatemian jäsen vuodesta 2004 lähtien, ja vuonna 2010 hänet nimettiin tieteen akateemikoksi.