Emma Masterille ERC Consolidator grant noin kaksi miljoonaa euroa
Kemian tekniikan korkeakoulun biotekniikan ja kemian tekniikan laitoksella FiDiPro Research Fellow -nimikkeellä työskentelevä Toronton yliopiston apulaisprofessori Emma Master on saanut European Research Councilin myöntämän ERC Consolidator grant -apurahan BHIVE (Bio-derived HIgh Value polymers through novel Enzyme function) -hankkeeseen.
Hankkeessa pyritään löytämään proteiineja ja entsyymejä, joilla on aiemmin tuntemattomia hyödyllisiä ominaisuuksia uusiutuvien luonnonvarojen, esimerkiksi lignoselluloosien, muokkauksessa ja prosessoinnissa. Näitä etsitään biotekniikan uusimmilla menetelmillä geenisekvensseistä sekä tutkimalla vähän karakterisoituihin entsyymiperheisiin kuuluvien proteiinien sukulaisuussuhteita. Hankkeen keskeinen osa on menetelmäkehitys, jolla pyritään tehostamaan haluttuja ominaisuuksia omaavien proteiinien ja entsyymien löytymistä erittäin kirjavista ja laajoista proteiinijoukoista.
Saatu rahoitus on noin 2 milj. euroa viiden vuoden ajalle. Hakemuksia oli yhteensä 2528. Suomeen saatiin toinen ERC grant Ilmatieteen laitokselle.
Aalto-yliopistossa on 19 ERC-rahoituksen saajaa. Niistä 12 on viisivuotista ERC Starting Grant -rahoitusta, joka myönnetään lahjakkaille nuorille tutkijoille oman tutkimusryhmän perustamiseen. ERC Consolidator Grant -rahoituksen saajia on kaksi. Rahoituksella tuetaan ansioituneita ryhmänjohtajia, joilla on jo vähintään seitsemän ja enintään 12 vuotta tutkijauraa takanaan. ERC-rahoituksesta viisi on ERC Advanced Grant -rahoitusta, joka myönnetään edistyneelle huippututkijalle.
Lue lisää uutisia
Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille
Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Positiivinen viestintä ja improvisaatio auttavat kehittämään opiskelijoiden viestintätaitoja työelämän tarpeisiin
Kauppakorkeakoulu uudisti pakollisen ensimmäisen vuoden viestintäkurssinsa.
Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa
Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.