ʵ

Uutiset

Epäoikeudenmukaisuutta koetaan Suomessa monella tasolla

Argumenta-yleisöluentosarjassa pureudutaan epäoikeudenmukaisuuden tuntemisen syihin ja seurauksiin.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa kuullaan tällä hetkellä kärjistyneitä näkemyksiä ja käsityksiä siitä, mikä on oikeudenmukaista kellekin. Kauppakorkeakoulun filosofian aineen Studia Generalia -luentosarja Oikeudenmukaisuus ja sen vaihtoehdot globalisoituvassa maailmassa valottaa ja selkiyttää tilannetta. Luennot ovat osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa Argumenta-hanketta.

”Esimerkiksi keskustelussa maahanmuuttajista ja työttömistä, ja toisaalta yrittäjien ja työnantajien motiiveista ja panoksesta, esiintyy hyvin erilaisia ennakko-oletuksia arvoista, ihmisluonnosta ja yhteiskunnasta. Ristiriidat näissä ennakkokäsityksissä ovat avainasemassa epäoikeudenmukaisuuden kokemisessa ”, toteaa hankkeen johtaja, Kauppakorkeakoulun filosofian professori Matti Häyry.

Epäoikeudenmukaisuuden tunne voi liittyä esimerkiksi historiaan, yhteiskunnalliseen asemaan, eriytymiseen tai ulkopuolisuuteen. Epäoikeudenmukaisuutta voi kokea yksilönä tai osana jotakin ryhmää. 

”Yhteiskunnan kannalta on oleellista pystyä keskustelemaan näistä ennakko-oletuksista ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemisen syistä. Haluamme pohtia, miten ristiriitoja pitäisi kohdata ja miten niistä voi päästä eteenpäin”, sanoo hankkeen koordinaattori Johanna Ahola-Launonen.

Monitieteistä oikeudenmukaisuustutkimusta

Hankkeen varajohtajan, dosentti Tuija Takalan mukaan Kauppakorkeakoulun filosofian aineen tutkijoille on projektin myötä kehittynyt vahva halu jatkaa monitieteistä tutkimusta oikeudenmukaisuuden parissa. Vireillä on useita aiheeseen liittyviä tutkimushankehakuja.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yleisöluentosarjalla pyritään herättämään keskustelua oikeudenmukaisuuden asemasta ihmisten arkiajattelussa ja poliittisessa päätöksenteossa. Luentosarjan ensimmäisessä osassa syksyllä 2015 Suomen akateemiset huiput valottivat tieteenalojensa historiallisia ja teoreettisia käsityksiä oikeudenmukaisuudesta.

”Monitieteisellä lähestymistavalla saatiin hyvä käsitys siitä, kuinka erilaisia asioita oikeudenmukaisuudella onkaan voitu tarkoittaa eri aloilla aikojen saatossa”, Häyry myhäilee.

”Tänä syksynä päästään eteenpäin konkreettisiin asioihin, tuodaan aihe meidän kymmenen huippuluennoitsijamme voimin kunnolla iholle”, Ahola-Launonen täydentää.

Yleisöluennoista ollaan toimittamassa kirjaa, joka tuo käsitellyt ajatukset lukevan yleisön tietoisuuteen.

Studia Generalia -luentosarja 2016

Aika: Syksy 2016, keskiviikkoiltoina 5.10, 12.10, 26.10, 2.11 ja 9.11. klo 17.15–19.00
Paikka: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Chydenia-rakennus, Runeberginkatu 22–24 (Helsinki), Sali G111
Vapaa pääsy.

(management.aalto.fi)

Facebook-tapahtuma:

Twitter: #oiva2016

Professori Matti Häyryn johtama -hanke on yksi kolmesta vuoden 2014 Argumenta-haussa rahoitusta saaneesta hankkeesta. Argumenta on Suomen Kulttuurirahaston rahoitusmalli, joka ei ole tarkoitettu varsinaiseen tutkimustyöhön, vaan luomaan tutkijoiden ja tieteiden välistä keskustelua merkittävistä ajankohtaisista aiheista.

äپٴᲹ:
Professori Matti Häyry
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
matti.hayry@aalto.fi

Koordinaattori Johanna Ahola-Launonen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
johanna.ahola-launonen@aalto.fi
p. 040 557 8382
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.