ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Esteetön Suomi -palkinÄûÃʵ¼º½-yliopiston kandidaattikeskukselle

Vuoden 2015 Esteetön Suomi -palkinto on myönnetty Aalto-yliopiston kandidaattikeskukselle Otaniemessä.
Aalto-yliopisto Kandidaattikeskus / Tuomas Uusheimo
Kandidaattikeskuksen Aalto-sali

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena toiminnalle tai kohteelle, joka valtakunnallisesti merkittävällä tavalla toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä ja Design for All -periaatteesta. Palkinnon saajan valitsi viisijäseninen palkintolautakunta, johon kuuluvat edustajat Invalidiliitosta, Rakennustietosäätiö RTS:stä ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAsta.

Aalto-yliopiston kandidaattikeskus eli entinen Teknillisen korkeakoulun päärakennus on Alvar Aallon suunnittelema. Rakennuksen arvo suojelukohteena asetti erityisiä vaatimuksia korjaamisen suhteen, jotta tiloista saatiin kaikille henkilöille toimivat ja soveltuvat. Korjaus- ja muutostöiden suunnitteluvaiheeseen otettiin mukaan henkilöstöä ja opiskelijoita sekä kuultiin Espoon vammaisneuvoston näkemyksiä. Peruskorjauksessa toteutettiin esimerkiksi esteettömät reitit sisäänkäynneiltä kaikkiin kerroksiin ja suojeltujen luentosalien esiintymistasoille sekä kiinnitettiin erityistä huomiota valaistukseen ja opastukseen. Aalto-yliopistolla vastuuhenkilönä projektissa oli arkkitehti Pauliina Skyttä Kampus- ja tilapalveluista sekä yliopiston mahdollistamisen ja saavutettavuuden asiantuntijana Antti Raike. Korjaus- ja muutostöiden pääsuunnittelijana toimi Arkkitehdit NRT Oy ja pääurakoitsijana NCC Rakennus Oy. Muutos- ja korjaustyöt valmistuivat vuonna 2015.

Pauliina Skyttä kiitti upeasta huomionosoituksesta ja kertoi kiitospuheessaan.

– Haluamme, että yliopistomme kampukset tukevat esteettömyyttä, palveluiden, opetuksen ja tutkimuksen saavutettavuutta, sekä myös IT-toimintojen luotettavuutta ja käytettävyyttä. Tämä haaste on otettu vastaan Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksen suunnittelussa ja tätä tullaan jatkamaan yliopistolla tällä hetkellä ja tulevien vuosien aikana tehtävissä peruskorjauksissa, uudisrakentamisessa ja kampusten kehittämisessä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kandidaattikeskuksen vapaa oppimistila
Kandidaattikeskuksen vapaa oppimistila

Hanke toi esille uudenlaisia näkökulmia esteettömyyteen. Tästä esimerkkinä ovat opiskelijoiden esteettömät, vapaat oppimistilat. Kuva: Aalto-yliopisto/Tuomas Uusheimo

Kandidaattikeskuksen Aalto-sali

Pääaulasta avattiin esteetön reitti salin esiintymistasolle pihakannen alaista uutta luiskaa pitkin. Ylälämpiöstä pääsee esteettä saliin, jonka ylimmäisen penkkirivin tilalle rakennettiin uudet pyörätuolipaikat. Induktiosilmukka kattaa ylimmät penkkirivit. Kuva: Aalto-yliopisto/Tuomas Uusheimo

Arkkitehdit NRT Oy:n toimitusjohtaja Teemu Tuomi (oik.) sekä Aalto-yliopiston arkkitehti Pauliina Skyttä ja erityisasiantuntija Antti Raike (vas.) ottivat vastaan Esteetön Suomi -palkinnon.

Aalto Yliopiston erityisasiantuntija Antti Raike (vas.) ja arkkitehti Pauliina Skyttä sekä arkkitehdit NRT Oy:n toimitusjohtaja Teemu Tuomi ottivat vastaan Esteetön Suomi -palkinnon.

Vuoden 2015 Esteetön Suomi -palkinto on myönnetty Aalto-yliopiston kandidaattikeskukselle Espoossa. Palkinto luovutettiin Apuvälinemessujen avajaisten yhteydessä Tampereella 5.11.2015. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena toiminnalle tai kohteelle, joka valtakunnallisesti merkittävällä tavalla toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä ja Design for All -periaatteesta. Palkinnon saajan valitsi viisijäseninen palkintolautakunta, johon kuuluvat edustajat Invalidiliitosta, Rakennustietosäätiö RTS:stä ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAsta.

Aalto University Undergraduate Centre: The Accessible Renovation of Alvar Aalto's Heritage

Tässä julkaisussa esitellään 1960-luvun arkkitehtonisen mestariteoksen saneeraus nykyaikaiseksi ja esteettömäksi yliopistorakennukseksi. Erityisesti varmistettiin liikkuminen pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattaiden kanssa kaikkialla rakennuksessa.

Kandidaattikeskus amphi Kuva: Tuomas Uusheimo / Aalto-yliopisto

Alvar Aallon suunnittelema entinen Teknillisen korkeakoulun (TKK) päärakennus osa suomalaista kulttuuriperintöä. Rakennus saneerattiin historiaa kunnioittaen vuosina 2011–2015 esteettömyydestä palkituksi nykyaikaiseksi Aalto-yliopiston kandidaattikeskukseksi.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.
Pitkähiuksinen henkilö tummassa neuleessa seisoo lumisella pellolla, taustalla paljaita puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin

Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpfer sai OP Ryhmän Tutkimussäätiön kannustuspalkinnon

OP Ryhmän Tutkimussäätiö voi antaa palkintoja henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet taloustieteellistä tutkimusta säätiön tukemilla aloilla.
Palkinnon vastaanottivat Kielibuusti-hankkeen toimijat.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto Kielibuusti-hankkeelle yhteiskunnallisesti vaikuttavasta kieliin liittyvästä työstä

Palkittu hanke on tarttunut ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaisia mahdollisuuksia Suomeen muuttaneilla on oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.