ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

European Mining Courselle EIT Label -laatuleima

Laatuleiman perusteina olivat EMC-ohjelman pitkäaikaiset perinteet ja sen kyky sopeutua toimintaympäristönsä muutoksiin vuosien varrella.
Aalto University School of Engineering

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT on myöntänyt EIT Label -laatuleimansa Aalto-yliopiston European Mining, Minerals and Environmental Program: European Mining Courselle (EMMEP-EMC).

Laatuleiman on tunnustus yrittäjyydestä ja innovaatiosta koulutuksessa. Riippumattoman arviointipaneelin päätöksen perusteina olivat EMC-ohjelman pitkäaikaiset perinteet ja sen kyky sopeutua toimintaympäristönsä muutoksiin vuosien varrella.

EMC on toiminut jo yli 20 vuoden ajan. Vuodesta 2011 lähtien ohjelma on keskittynyt innovaatioon ja johtajuuteen kaivannaisteollisuudessa.

- Laatuleiman saaminen on meille suuri kunnia. EIT Label tuo myös ohjelman opiskelijoille parempia mahdollisuuksia saada apurahaa, kertoo EMMEP-EMC:n johtaja, professori Mikael Rinne.

- Kaivannaisteollisuuden kasvaessa kasvaa myös kysyntä mineraalien kaivamisen, jalostuksen ja kierrättämisen asiantuntijoille. Tarvetta on monen eri tekniikan alan osaamiselle – insinöörien on esimerkiksi osattava huomioida ympäristövaikutukset kaivoshankkeiden jokaisessa vaiheessa, suunnittelusta alkaen.

EMMEP-EMC on yksi Aalto-yliopiston vanhimmista maisteriohjelmista. Kansainvälisen ohjelman järjestämiseen osallistuu Insinööritieteiden korkeakoulun ja Kemian tekniikan korkeakoulun lisäksi Delftin teknillinen yliopisto Alankomaissa ja RWTH Aachen Saksassa. Opiskelijat työskentelevät kaksivuotisen maisteriohjelman aikana jokaisessa ohjelmaan osallistuvassa yliopistossa. Opiskelijat työskentelevät kaksivuotisen maisteriohjelman aikana jokaisessa ohjelmaan osallistuvassa yliopistossa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

European Mining, Minerals and Environmental Program (EMMEP)

EMMEP

EIT RawMaterials 

EIT 

Mikael Rinne, professori, kalliomekaniikka
EMMEP-EMC -ohjelman johtaja Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

OpenLearning
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu:
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.