ʵ

Uutiset

Grafeenissa ensi kertaa todennettu Wignerin hila vie kohti uutta kvanttilaskentaa

Grafeenin avulla voidaan tutkia elektronien eksoottista järjestäytymistä, ja mahdollinen sovelluskohde voi löytyä esimerkiksi kvanttilaskennasta.
Elektronimikroskooppikuva Corbino-laitteesta: vihreäksi väritettyyn grafeeniin havaittiin muodostuvan elektronikide, kaksi-dimensioinen Wignerin hila, joka koostui noin 20 kristalliitista. Kuva: Antti Laitinen.

Nobel-palkittu Eugen Wigner ennusti 1930-luvulla Wignerin hilan, ja Aalto-yliopiston tutkijat onnistuivat nyt ensimmäistä kertaa havainnoimaan Wignerin hilan grafeenissa usealla eri mittaustavalla. Tutkimus toteutettiin vapaasti ripustetussa grafeenissa, jossa yhden atomikerroksen paksuinen kalvo oli tuettu vain päistään.

Wignerin hila on elektronien sähköisestä hylkivästä vuorovaikutuksesta syntynyt järjestäytynyt faasi. Matalissa lämpötiloissa ja korkeissa magneettikentissä kaksiulotteisen harvan elektronikaasun elektronit voivat asettua paikoilleen muodostaen kiinteitä kristalliitteja, ja edelleen Wignerin hilan.

Wignerin hila grafeenissa mahdollistaa uuden alustan, jolla voidaan tutkia elektronien järjestäytymistä. Mahdollinen sovelluskohde voi löytyä esimerkiksi kvanttilaskennasta. Sopivissa olosuhteissa vapaasti ripustettu grafeeni voi mahdollistaa palmikoimisen, partikkeleiden siirtelyn paikasta toiseen ja toistensa ympäri - vastaavalla tavalla kuin Microsoftin tutkijat suunnittelevat tekevänsä Majorana-partikkeleiden kanssa.

”Palmikoimisen lopputulos riippuu siitä, miten siirtoja tehdään. Anyonien, bosonien ja fermionien välimaastoon jäävien partikkelien palmikointi aiheuttaa vaihesiirron kvanttimekaniikan aaltofunktioon, ja tätä ominaisuutta voidaan käyttää hyväksi kvanttilaskennassa”, sanoo tutkijatohtori Antti Laitinen.

Palmikoimisen lopputulos riippuu siitä, miten siirtoja tehdään.

Antti Laitinen

Vapaasti ripustettua grafeenia voi käyttää myös ultraherkkiin kaasudetektoreihin, mutta niiden yleistymistä rajoittaa erikoisprosessointi ja vaikea hallittavuus grafeenin vapaan ripustettavuuden vuoksi. Vahva eletroni-elektroni vuorovaikutus tekee vapaasti ripustetusta grafeenista houkuttelevan alustan myös 2D-olomuodon muutosten tutkimiselle sekä uusissa järjestäytyneissä faaseissa ilmaantuvien, emergenttien, partikkelien löytämiselle.

Vahvoja vuorovaikutuksia elektronien välillä

Aalto-yliopiston kokeissa tutkittavat, ripustetut grafeenilaitteet hyödyntävät Corbino-geometriaa, jossa yhden atomikerroksen paksuinen, renkaan muotoinen grafeenilastu tuetaan ulko- ja sisäreunalta metallielektrodeilla. Grafeeni riippuu vapaasti reunojen välillä. Tämä geometria mahdollistaa grafeenin virran ja jännitteen suhteen tutkimisen korkeassa magneettikentässä ilman reunatilojen vaikutusta johtavuuteen.

Aiemmin Wignerin hilaa on voitu tutkia vain Gallium Arsenidi -pohjaisissa puolijohdelaitteissa, joissa tasomainen, 2D-elektronikaasu tehdään tarkan kerroksittaisen kasvatuksen avulla. Grafeenille taas on luontaista rypistyminen ja epäjärjestys – stabiilius saatiin tutkimuksessa aikaan reunakiinnityksillä. Tutkimus paljastikin aikaisempia vahvempia vuorovaikutuksia elektronien välillä.

”Wignerin hilan järjestäytymislämpötila on noin yksi kelvin, mikä on huomattavasti korkeampi kuin tavanomaisilla puolijohdepohjaisilla Wignerin hiloilla. Vuorovaikutus on suurempi tässä systeemissä, koska siinä ei ole substraattimateriaalia, joka heikentäisi elektronien välisiä vuorovaikutuksia”, sanoo Aalto-yliopiston professori Pertti Hakonen.

Vuorovaikutuksen heikentyminen puolijohdelaitteissa on seurausta substraattiin kerääntyvästä positiivisesta varauksesta, mistä johtuen substraatti vetää elektroneja puoleensa. Tätä ei voi erottaa suorasta, hylkivästä elektroni-elektroni -vuorovaikutuksesta.

äپٴDz:

äǰٴǰ

OtaNANO infrastruktuuri

Kuva: Elektronimikroskooppikuva Corbino-laitteesta: vihreäksi väritettyyn grafeeniin havaittiin muodostuvan elektronikide, kaksi-dimensioinen Wignerin hila, joka koostui noin 20 kristalliitista. Kuva: Antti Laitinen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.