ÄûÃʵ¼º½

Opiskelijan opas

Uutiset

Hakeutuminen JOO-opintoihin muissa suomalaisissa yliopistoissa syksyllä 2024

Aalto-yliopiston läsnä oleva tutkinto-opiskelija voi hakea oikeutta suorittaa opintoja myös toisessa suomalaisessa yliopistossa JOO-sopimuksen puitteissa. Joustavaa opinto-oikeutta (JOO) voivat hakea sekä kandidaatti-, maisteri- että tohtoriopiskelijat. Opinto-oikeus myönnetään määräajaksi.

JOO-opinnot sisällytetään tutkintoon, ja niiden on esimerkiksi oltava opintoja, joita ei ole tarjolla kotiyliopistossa. JOO-opintoja suunnitellessasi sinun on hankittava ensin kotiyliopiston puolto niille opinnoille, joita haluat opiskella. Opintojen on siis ensin oltava osa hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ja opinnoista on keskusteltava oman ohjelman/pääaineen suunnittelijan tai koordinaattorin kanssa. Hakemukseen liitetään esimerkiksi hänen lausuntonsa kohtaan kotiyliopiston puolto.

Useat yliopistot, esimerkiksi Helsingin yliopisto, noudattavat kiinteitä hakuaikoja, ja seuraava haku on lokakuussa. Tällöin voi hakea opintoihin, jotka järjestetään keväällä 2025. Lokakuun 2024 hakuaikana tehtävien hakemusten on oltava Aalto-yliopiston käsittelyssä viimeistään 21.10.2024.

Hakuohjeet

Ohjeet Aalto-yliopiston opiskelijoille JOO-opintoihin hakeutumiseen muissa suomalaisissa yliopistoissa:
/fi/muut-opinnot/opinnot-toisissa-aallon-kouluissa-tai-toisissa-suomalaisissa-yliopistoissa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Three Aalto students looking down into the camera shot from below.
Opinnot Julkaistu:

Sano mielipiteesi kielten käytöstä Aallossa

Kysely aukeaa huhtikuun lopulla, seuraa Aalto-sähköpostiasi.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.