ʵ

Uutiset

Helppoja ja tehokkaita arkipäivän ilmastotekoja

Tietokirjailija ja Creative Sustainability -opiskelija Rinna Saramäki sekä AaltoSDG-sovellus kannustavat kaikkia ilmastotekoihin.
250 ilmastotekoa
Saramäen kirjassa esitetyt ilmastoteot voi toteuttaa sellaisinaan omassa arjessa. Kuva: Emma Sairanen / Aalto Sustainability Hub

Tieto- ja käsityökirjailija Rinna Saramäki julkaisi 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman -kirjan 2019, ensimmäisenä maisteriopintovuotenaan Creative Sustainability –koulutusohjelmassa (CS). Saramäki haarukoi kustantajansa, Otavan, kanssa ilmastoteot kirjan kantavaksi teemaksi. Hän halusi antaa lukijoille selkeät ohjeet tekojen toteuttamiseen, sekä esittää faktat, joihin tekojen vaikutukset perustuvat.

Saramäen kirjan tärkeimpänä kohderyhmänä ovat ilmastotoimista kiinnostuneet ihmiset, joiden hektinen arki kuitenkin estää taustatietoihin perehtymisen.

”Kun taustoihin ei ehditä pureutua, ihmiset poimivat sattumanvaraisesti tekoja omaan arkeen. Tämä ei välttämättä ole kovin tehokasta”, Saramäki arvioi. Siksi Saramäki onkin kirjassaan pyrkinyt pureskelemaan taustatiedot valmiiksi lukijalle ja tarjoamaan tehokkaiksi havaittuja ilmastotekoja arkeen.

Kirjan julkaisu osui samoihin aikoihin AaltoSDG-sovelluksen kehityksen kanssa. Sovellus tukee Aallon työtä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDGs) saavuttamiseksi ja pyrkii tuomaan SDG:t lähemmäs aaltolaisten arkea.  

Sekä Saramäen kirja, että AaltoSDG tarjoavat konkreettisten tekojen lisäksi hyödyllistä tietoa kestävästä kehityksestä.

”Toivoisin, että me opiskelijat veisimme työelämään ilmapiirin, jossa ilmastotekoihin suhtaudutaan uutena normina. Mitä enemmän näitä ilmastotekoihin normaalina välttämättömyytenä suhtautuvia ihmisiä on, sitä helpompi muiden on niihin tarttua”, sanoo Saramäki.

Rinna Saramäki
”Isoilla teoilla on valtavia, pitkäaikaisia vaikutuksia, joten niihin pitää kannustaa, mutta motivaatio ja hyvä mieli säilyvät parhaiten pienien tekojen avulla”, sanoo Saramäki. Kuva: Jonne Räsänen / Otava

Kuinka ilmaston voi ottaa huomioon kotikaranteenissa?

Saramäki uskoo, että kestävämmän elämänmuutoksen toteuttaminen on mahdollista koronaviruspandemian aikana.

”Tilanne on osoittanut laajemmassakin mittakaavassa, että kun on pakko, me pystymme muuttamaan elintapojamme. Esimerkiksi lomalennot ja työmatkat ovat jääneet monelta keväällä tekemättä”, Saramäki sanoo. ”On mahdollista oppia uusia tapoja sekä työelämässä ja vapaa-ajalla.”

Lisäksi vapaa-aika on helppo käyttää ilmastotekoihin osallistumiseen. Esimerkiksi Saramäki osallistui AaltoSDG:n pyöräilyhaasteeseen ja sanoo haasteen toimineen positiivisena muistutuksena pyöräilyn ilmastokädenjäljestä.

“Ruoka on yksi suurimmista päästöjen lähteistä kotitalouksille”, sanoo Saramäki. ”Kokkaamiseen kannattaa ottaa uutta inspiraatiota etsimällä ilmastoystävällisiä reseptejä, joita ei ole ennen ehtinyt kokeilla. On yhtä helppoa syödä ilmastoystävällisesti, kuin ei-ilmastoystävällisesti. Vain siirtymävaihe on vaikea.”

Seuraa Rinna Saramäen ilmastotekovinkkejä Instagramissa @200ilmastotekoa.

Tutustu AaltoSDG-sovelluksen lataamalla se tai .   

AaltoSDG-sovellus on Aalto Sustainability Hubin, IT:n, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n (Aalto CRE) käsialaa ja se on toteutettu yhteistyössä Geniemin kanssa.

Teksti: Aino Saarelainen, harjoittelija AaltoSDG ja opiskelija CS-maisteriohjelma ja Emma Sairanen, harjoittelija Aalto Sustainability Hub ja opiskelija, Bioteknologian maisteriohjelma

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.