ʵ

Uutiset

Helsinki Graduate School of Economics kasvattaa Suomen taloustieteen kärkijoukkoa

Aalto-yliopisto, Hanken ja Helsingin yliopisto valmistelevat uutta tutkijakoulua ja tutkimusyksikköä.

Tällä hetkellä Suomessa on kansainvälisesti korkeatasoinen mutta kapea taloustieteen kärki. Samaan aikaan yritysmaailmassa kuluttajatiedon määrä kasvaa jatkuvasti ja digitalisaatio etenee, mikä lisää datapohjaisen päätöksenteon mahdollisuuksia sekä kysyntää taloustieteen osaajista. Sote- ja maakuntauudistus lisää voimakkaasti taloustieteellisen osaamisen tarvetta niin valtion kuin maakuntienkin tasolla.

Aalto-yliopisto, Hanken, ja Helsingin yliopisto valmistelevat yhteistä Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) -yksikköä, joka laajentaa taloustieteen osaamisen kärkeä Suomessa. Tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen on tarkoitus kattaa kaikki keskeiset taloustieteen alat. Näin pystytään lisäämään maisterin- ja tohtorintutkintojen määrää ja vastaamaan osaajatarpeeseen.

Helsinki GSE laajentaa taloustieteen osaamisen kärkeä Suomessa. Tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen on tarkoitus kattaa kaikki keskeiset taloustieteen alat. Kuva Aino Huovio.

”Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden ja muiden julkisten palveluiden tuotannossa kasvaa jatkuvasti. Palveluiden ohjauksessa haetaan kustannusvaikuttavuutta ja -tehokkuutta, minkä vuoksi maakunnat ja valtio tarvitsevat lisää korkeatasoista taloustieteellistä osaamista”, hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti valtiovarainministeriöstä sanoo.

Helsinki GSE:stä rakennetaan kansainvälinen tutkijakoulu ja tutkimusyksikkö, joka kisaa parhaista tutkijoista ja opiskelijoista maailman huippua edustavien taloustieteen yksiköiden kanssa. Professuurien määrä lisääntyisi nykyisestä 20:sta 35:een. Myös tutkintomäärät taloustieteissä nousisivat. Kun Helsinki GSE toimii täydessä laajuudessaan vuoteen 2022 mennessä, pääkaupunkiseudun yliopistoista valmistuisi maistereita noin puolet nykyistä enemmän ja tohtoreita lähes kaksinkertainen määrä.

Yliopistot näkevät Helsinki GSE:n perustamisen keskeisenä ja tarpeellisena tekona Suomen menestyksen rakentamisessa: sekä julkistalous että yksityinen sektori tarvitsevat kansainvälisen tason huippuosaamista.

”Taloustieteellistä osaamista tarvitaan yhä laajemmin uusilla talouden alueilla. Esimerkiksi verkkokaupassa optimoinnin osaamista tarvitaan, jotta saatavilla oleva valtava datamäärä voidaan hyödyntää. Taloustiede vastaa tähän tarpeeseen”, Aktian pääekonomisti Heidi Schauman sanoo.

Yliopistot ryhtyvät seuraavaksi valmistelemaan Helsinki GSE:n perustamista omissa toimielimissään.

äپٴᲹ:
Rehtori Ilkka Niemelä, Aalto-yliopisto, puh. 050 452 4690
Rehtori Jukka Kola, Helsingin yliopisto, puh. 02941 22211
Professori Topi Miettinen, Hanken , puh. 040 3521 406

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Two women smiling talking to each other at one of Aalto Startup Center's event
Kampus, Mediatiedotteet Julkaistu:

Startupit menestyvät vastatuulessakin – Aalto Startup Centerin nopean kasvun yritysten liikevaihto kasvoi 355 prosenttia kolmessa vuodessa

Aalto Startup Centeristä ponnistaneet kasvuyritykset jatkavat vahvaa kasvua haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Nopeimmin kasvaneiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousi 56,95 miljoonaan euroon vuonna 2024.
Kuormittavinta on kännykän jatkuva vilkuilu ja toistuva viestittely pitkin päivää. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Unohda ruutuaika, kuormitus syntyy puhelimen toistuvasta räpläämisestä

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät pitkittäistutkimuksessaan, mikä kuormittaa digilaitteiden käyttäjiä eniten. Yllättäen kuormittavinta ei ole laitteiden käyttöaika, vaan toistuva käyttö lyhyissä pätkissä – se kuormittaa enemmän kuin pitkä ruutuaika.