ʵ

Uutiset

Hyvät työolot lisäävät tuottavuutta ja pidentävät työuria

Taloustieteen emeritusprofessori Pekka Ilmakunnas osallistui Teollisuuden palkansaajien Edistys-raportin laatimiseen.
Naisen kädet, kannettava tietokone, tablettitietokone ja vihko
Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto

Teollisuuden palkansaajien julkaisema Edistys-raportti Työhyvinvointi kannattaa: Työolot, työtyytyväisyys ja tuottavuus tuo esiin työhyvinvoinnin yhteiskunnallisen merkityksen. Raportin mukaan työolot vaikuttavat muun muassa työtyytyväisyyteen, yritysten tuottavuuteen sekä työurien pituuteen.

Raportissa Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija, Jyväskylän yliopiston terveystaloustieteen professori Petri Böckerman ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen emeritusprofessori Pekka Ilmakunnas ovat koonneet yksiin kansiin tuloksia tekemistään tutkimuksista, joissa on tarkasteltu työolojen vaikutuksia työhyvinvointiin, työntekijöiden poissaoloihin, vaihtuvuuteen ja eläköitymiseen sekä yritysten tuottavuuteen.

Työolot ovat tutkimusten perusteella avainasemassa työssä jaksamisessa ja työntekijöiden suoriutumisessa työtehtävissä. Tyytyväiset työntekijät ovat harvemmin pois töistä ja ovat vähemmän alttiita vaihtamaan työpaikkaa. Esimerkiksi työntekijöiden omaehtoista osallistumista tukevilla johtamismenetelmillä on työhyvinvointia parantava vaikutus.

Työuria voidaan tulosten mukaan pidentää työoloja parantamalla. Epämukavat työolot heikentävät työtyytyväisyyttä ja lisäävät ajatuksia varhaisesta eläköitymisestä. ”Työoloilla voi olla huomattava vaikutus eläköitymisikään ja sitä kautta muun muassa julkisen talouden kestävyysvajeen kehittymiseen tulevaisuudessa”, huomauttavat Böckerman ja Ilmakunnas.

Työhyvinvointi kannattaa. Työolot, työtyytyväisyys ja tuottavuus on kahdeksas TP:n Edistys- julkaisu, ja viides Edistys-raportti. Kaikki Edistys-julkaisut ovat saatavilla TP:n verkkosivuilla osoitteessa www.tpry.fi/edistys.

äپٴᲹ:&Բ;
Pääsihteeri Merja Jutila Roon, Teollisuuden palkansaajat (TP) p. 050 325 4427, merja.jutila-roon@tpry.fi
Erikoistutkija Petri Böckerman, Palkansaajien tutkimuslaitos (PT), p. 040 091 3189, petri.bockerman@labour.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Deepika Yadav in the Computer science building in Otaniemi. Photo: Matti Ahlgren.
Nimitykset Julkaistu:

Deepika Yadav hyödyntää teknologiaa naisten terveyden parantamiseksi

Deepika Yadav aloitti äskettäin apulaisprofessorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Hän erikoistuu ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen (HCI) sekä vuorovaikutussuunnitteluun terveyden ja hyvinvoinnin alalla.