Hyvinvointia ja arjen merkityksellisiä kohtaamisia – ilmoittaudu mukaan syksyn myötätuntomentorointiryhmiin
Miten kohtaisimme toisemme aidosti, välittäen ja kannustavasti, ja vahvistaisimme tätä koko akateemisessa yhteisössämme? Miten voisimme suhtautua myös itseemme ystävällisemmin?
Pilotoimme tänä syksynä Aallossa myötätuntoteemaista mentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille - tervetuloa mukaan!
Ryhmät ovat tohtoriopiskelijoiden vertaisryhmiä, joissa kohdataan mukavassa ilmapiirissä ja tutustutaan yhdessä myötätunnon ja itsemyötätunnon mahdollisuuksiin ja haasteiÂsiin sekä vahvistetaan yhteistä kykyämme myötätuntoiseen asenteeseen ja toimintaan.
Ryhmien toimintaan kuuluu yhteistä keskustelua myötätuntoon liittyvistä aiheista sekä muun muassa myötätuntoiseen vuorovaikutukseen ja itsemyötätuntoon liittyviä harjoituksia. Ryhmässä pääsee samalla tutustumaan muihin aihepiiristä kiinnostuneisiin opiskelijoihin. Ryhmiä ohjaavat tehtävään perehdytetyt oman yliopiston tohtoriopiskelijat.
Kukin ryhmä kokoontuu noin kuusi kertaa kuluvalla lukukaudella. Ryhmät ovat englanninkielisiä. Kokoontumisajat ja paikka sovitaan yhdessä ryhmän ja mentoreiden kesken.
Ilmoittaudu mukaan . Toimi nopeasti – ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Ilmoittautuminen on auki 27.9. asti.
Myötätuntomentoroinnin malli on alun perin kehitetty Nyyti ry:n Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeessa. Aallossa pilotin järjestää Oasis of Radical Wellbeing -projekti osana Wellbeing Deskin palveluita.
Lisätietoja: Laura Miettinen, laura.miettinen@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aalto OpenLearningin ylimääräinen päivityskatkos ke 11.3.2026 kello 9:00 - 12:00
Järjestelmä ei ole käytössä päivityksen aikana.
MyCoursesin ylimääräinen päivityskatkos tiistaina 24.3.2026 kello 9:00 - 16:00
Järjestelmä ei ole käytössä päivityksen aikana.
Opinnäytetyöretriitti Hvittorpin kurssikeskuksessa 23.3.-27.3.2026
Kirjoitatko opinnäytetyötä ja tarvitsisitko muutaman ihan vain sille varatun päivän? Tervetuloa opinnäytetyöretriittiin! Kirjoitusretriitti on tarkoitettu kaikille opinnäytetyötä tekeville - tervetulleita ovat niin kandit, gradut, diplomityöt, opparit kuin väitöskirjatkin!