Jenny ja Antti Wihurin rahastolta apuraha useille Kauppakorkeakoulun tutkijoille
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa tänä vuonna 12,6 miljoonaa euroa tieteen (63 %), taiteen (21 %) ja yhteiskunnallisen toiminnan (16 %) hankkeille. Apurahoja myönnetään 311 yksityishenkilölle tai työryhmälle ja 111 yhteisölle eli yhteensä 422 apurahaa. Jakosumma sisältää 119 kokovuotista, pääasiassa väitöskirjatyö- ja post doc-apurahaa. Rahasto sai toukokuun haussa yli 5200 hakemusta haetun summan oltua lähes 116 miljoonaa euroa.
“Halusimme jälleen kerran tarjota monipuolista rahoitusta: yhtäältä ylläpitää tieteellisen ja taiteellisen toiminnan perusedellytyksiä ja toisaalta mahdollistaa kokeilevia, eri aloja kehittäviä hankkeita”, sanoo asiamies Arto Mäenmaa.
Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuki tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle kasvoi tänä vuonna 600 000 eurolla verrattuna edellisvuoteen. Kokonaissummaan sisältää myös rahaston omien toimintojen kuten kuvataideostojen ja residenssien (400 000 euroa) sekä biolääketieteen tutkimusta tekevän Wihurin tutkimuslaitoksen (2 000 000 euroa) toiminnan rahoittamisen.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on vuonna 1942 perustettu riippumaton yleishyödyllinen säätiö, rakentaa hyvinvoivan yhteiskunnan perusedellytyksiä mahdollistamalla tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa.”
Lue lisää uutisia
”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”
Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle
Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.Maisema-arkkitehti Sara Korkeamäki sai Lappset-stipendin
Korkeamäki tarkastelee diplomityössään luontokadon moniulotteista haastetta ja etsii siihen ratkaisuja maisema-arkkitehtuurin keinoin.