ʵ

Uutiset

Kaikille avoin ohjelmoinnin verkkokurssi alkaa jälleen

Aalto-yliopiston järjestämä ilmainen ja kiitelty MOOC-kurssi antaa vahvan pohjan ohjelmointiin ja uusien asioiden oppimiseen.

Ohjelmoinnista on vauhdilla tulossa kansalaistaito, jonka periaatteiden ymmärtämisestä on hyötyä monella alalla. Aalto-yliopisto järjestääkin jo kolmatta kertaa ohjelmoinnin MOOCin, eli avoimen massiivisen verkkokurssin, joka tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden perehtyä ohjelmointiin ja samalla moderniin ja monipuoliseen Scala-ohjelmointikieleen. Kurssi seuraa Aalto-yliopiston tietotekniikan koulutusohjelman ensimmäisen vuoden ohjelmointikurssia, joten sen kautta pääsee myös kurkistamaan yliopisto-opintoihin.

”Kurssi on saanut aiempina vuosina loistavaa palautetta. Osallistujat ovat kiitelleet positiivista ja rentoa henkeä, opiskelumuotoa ja innostavaa sisältöä. Käytämme kurssilla oikeita ohjelmointiympäristöjä, ja siltä saakin vahvan pohjan ohjelmointiin ja uusien asioiden oppimiseen”, kertoo yliopisto-opettaja Otto Seppälä.

Kurssille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa ohjelmointikokemusta, ja se järjestetään suomeksi.

Kurssille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa ohjelmointikokemusta, ja se järjestetään suomeksi. Kurssilaiset voivat tenttimällä saada kurssista myös yliopiston suoritusmerkinnän. Vaikka kurssi onkin jo ehtinyt käynnistyä, mukaan ehtii, kunhan toimii välittömästi. Lisätietoa kurssista löydät osoitteesta

Tervetuloa!

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: