ʵ

Uutiset

Kasvuyrittäjä Teemu Myllymäki: Halusin katsoa mihin asti kaninkolo johtaa

Yrittäjähenkinen ajattelu ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutuksessa saadut opit ovat siivittäneet Teemu Myllymäen kemian mittauspalveluja myyvän Measurlabsin perustajaosakkaaksi ja toimitusjohtajaksi.
Kasvuyrittäjä Teemu Myllymäki
Measurlabsilla on yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa. Kontaktit on merkitty kartalle tarroilla.

Olet varmasti kuullut nuorista startup-yrittäjistä, jotka metsästävät menestyskonseptia, jolla valloittaa markkinat. Kemian tohtori Teemu Myllymäki ei ole yksi heistä. Ajatus yrittäjyydestä heräsi tohtoriopintojen aikana, kun Teemun tekemille materiaalien testauksille löytyi kysyntää. Syntyi Measur Oy. 

Measurlabs  on jo ehtinyt nousta kansalliseen valokeilaan. “Tutkimme YLE:n toimeksiannosta, löytyykö verkkokauppa Temusta tilaituista leluista myrkkyjä. Tuotteista paljastui vaarallisia kemikaaleja”, Myllymäki kertoo.  

Ensiaskeleet kohti yrittäjyyttä  

Myllymäki teki väitöskirjansa fyysikko Olli Ikkalan johtamaan Molecular Mathematics -tutkimusryhmään. Ryhmä tutki hämähäkinseittejä, helmiäistä ja muita luonnossa esiintyviä materiaaleja tavoitteenaan selvittää, miksi nämä luonnon materiaalit ovat niin vahvoja kuin ovat.  

“Yritin tehdä samanlaisia materiaaleja laboratoriossa ja selvittää, kuinka lähellä nanomateriaalit ovat luonnossa esiintyviä materiaaleja. Tätä varten tarvittiin paljon testejä ja erilaisia testausmenetelmiä.”&Բ;

Tieto Myllymäen tekemistä testeistä kantautui sveitsiläisen yrityksen edustajien korviin, ja he pyysivät Myllymäkeä testaamaan valmistamiaan materiaaleja. “Yritys oli tyytyväinen ja tilasi lisää testejä. En osannut tehdä niitä itse, joten pyysin apuun ystävääni Kalle Lagerblomia.”&Բ;

Lagerblom on itse väitellyt epäorgaanisen kemian alalta. Hän innoitti Myllymäen pyrkimään tohtoriopintoihin. Lagerblomista tuli myöhemmin Measur Oy:n toinen perustaja. 

Myllymäki ja Lagerblom tekivät testejä oman työnsä ohessa, kunnes vastaan tuli testipyyntö, jonka toteuttamista varten tarvittavia laitteita, he eivät osanneet käyttää. Syntyi ajatus, että testit voisi alihankkia  laboratoriopalveluita myyvästä yrityksestä.  

Myllymäki ja Lagerblom saivat idean omasta, mittauspalveluja myyvästä yrityksestä.  Measur Oy perustettiin vuonna 2017.  “Meille tuli, kuten englanniksi sanotaan, Call to adventure – kutsu seikkailuun. Halusimme katsoa, mihin asti kaninkolo johtaa”, Myllymäki kertoo.  

Aallon yrittäjyysekosysteemin tuki on ollut ratkaisevaa  

Myllymäki oli valmis kokeilemaan uusia asioita ja ottamaan riskiä. "Alussa moni ei uskonut liiketoimintaideaamme, mutta se ei meitä lannistanut. Ajattelen, että kun joku sanoo, että jokin on mahdotonta, se voi tarkoittaa, että kukaan ei ole vielä onnistunut siinä.”&Բ;

Myllymäen yrittäjämäinen ajattelutapa on lapsuudenkodin peruja. Hänen isänsä on yksinyrittäjä. "Sain kotoa mallin, että yrittäjyys on ok urapolku. Olin myös mukana Aaltoes:n toiminnassa ja altistuin siellä muiden startup-yrittäjien menestystarinoille.”&Բ;

“Aluksi meitä oli vain kaksi typpiä ja kaksi läppäriä. Nyt Measurlabsin tiimissä on 36 työntekijää. Meillä on yli 1000 asiakasta yli 70 maasta ympäri maailmaa.” Yritys on saanut 4,3 miljoonaa euroa pääomarahoitusta sijoittajilta. Yksi sijoittajista on Lifeline Ventures, jonka sijoitusportfoliosta löytyy myös Supercell, Wolt ja Oura. Measurlabsin liikevaihto ylittänee tänä vuonna kuusi miljoonaa euroa.  

Asiakkaiden lähettämät näytteet saapuvat Measurelabsiin pahvilaatikoissa.
Asiakkaiden lähettämät näytteet saapuvat Measurlabsiin pahvilaatikoissa. Näytteet eivät jää yrityksen toimitiloihin Vallilaan, vaan jatkavat pian matkaansa maailmalle määränpäänään Measurlabsin alihankkijalaboratoriot.

Uteliaasta oppijasta syväosaajaksi  

Myllymäki kertoo, että hän on aina ollut tosi utelias.  Kiitos tohtorikoulutuksen, Myllymäki ymmärsi, miten tutkimus toimii ja miten toimia itsenäisesti.  

Tohtoritutkinto teki Myllymäestä substanssiosaajan, jolla on syväosaamista. “Tekniikan tohtorikoulutuksessa käytössä olevat metodit ovat samat, joita tarvitaan startup-yrityksessä.

Teksti ja kuvat: Hanna Wikström

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.