Kattohuopaa katuun - INKA-hanke tähtää kierrätysmateriaalien käyttöön asfalttimassassa
Vuoden alussa käynnistynyt INKA-hanke tutkii kattohuoparouheen käyttöä asfaltissa. Tavoitteena on luoda menetelmät ja markkinat kierrätysmateriaalien tuotteistamiselle Suomessa, jotta materiaalien käyttö olisi sujuvampaa.
Tekesin INKA – innovatiiviset kaupungit (2014-2017) -ohjelman tavoitteena on synnyttää korkeaan osaamiseen perustuvia, kilpailukykyisiä yrityksiä ja siten vauhdittaa innovaatiokeskittymien syntymistä Suomeen.
Kattohuoparouheen tutkimuksen kokonaisbudjetti on 243 000 euroa. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on nopeuttaa uusien kierrätykseen pohjautuvien raaka-aineiden hallittua käyttöönottoa ja kaupallistamista kierrätysasfaltissa Suomessa ja kansainvälisesti. Samalla tuetaan uusien kierrätysmateriaalien kaupallistamista päällysteen lisä- tai raaka-aineena.
- Kehitämme tutkimusmenetelmiä ja prosesseja kierrätysmateriaalien ympäristökelpoisuuden osoittamiseksi asfaltissa. Hankkeella on siten merkitystä katetuoteteollisuuden jätteenkäsittelyratkaisujen suunnittelussa. Samalla se on merkittävä avaus rakennustuotteiden elinkaaren pidentämiseen kiertotalouden keinoin, sanoo professori Terhi Pellinen Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitokselta.
Hankkeessa on Aalto-yliopiston lisäksi mukana yhteistyökumppaneita teollisuudesta ja edustettuina kaikki kattohuovan kierrätyksen arvoketjun osapuolet.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tutkimuksen johtaja, professori Terhi Pellinen, terhi.pellinen@aalto.fi
Projektipäällikkö, Kalle Aromaa,
Kierrätys-asfaltin markkinakelpoisuuden edellytysten luominen, demo-kohteena kattohuopaa sisältävä asfaltti – hanke (3331/31/2015)
Lue lisää uutisia
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025
94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.