ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Kauppa- ja taloustieteiden ala nousi sijalle 54 yliopistovertailussa

Times Higher Educationin ranking mittaa muun muassa tutkimusviittauksia, kansainvälisyyttä ja opetusta.
Sinitaustainen kuva, jossa on luku 54 ja rankingin nimi.

Aalto-yliopisto on sijalla 54 maailmassa tuoreen Times Higher Education -rankingin kauppa- ja taloustieteiden (business and economics) alan yliopistovertailussa. Viime vuonna sijoitus oli 62. Eurooppalaisten yliopistojen joukossa Aalto oli sijalla 15.

Maailman kärkikolmikossa ovat yhdysvaltalaiset Massachusetts Institute of Technology (MIT) ja Stanfordin yliopisto sekä brittiläinen Oxfordin yliopisto.

THE-ranking on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Ranking mittaa yliopistojen menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, yhteensä 13 indikaattorilla.

Alakohtaisten rankingien lisäksi THE tuottaa yliopistoja kokonaisuutena vertailevia yleisrankingejä. Viime syyskuussa julkaistussa listauksessa Aalto-yliopisto oli sijalla 184.

Maailmassa on laskutavasta riippuen 17000–22000 yliopistoa. Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aalto-yliopistolle ala- tai aihekohtaiset rankingit ovat merkittävämpiä kuin yleisrankingit.

Lue lisää:
(timeshighereducation.com)
Tietotekniikan ala loikkasi sijalle 56, uutinen aalto.fi 17.10.2019
Aalto sijalla 184 maailmassa, uutinen aalto.fi 12.9.2019

Aalto University students enjoying sunny weather

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 8. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan.

Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Aalto-yliopisto
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Vasemmalla sateenkaaren värit gradienttina. Oikealla Outi Elina Kansanen nojatuolissa.
Yliopisto Julkaistu:

Outi Elina Kansanen hyväksyy epätäydellisyyden itselleen ja muille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun kehityspäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

IT-palveluilla opiskelijoille lainakannettavia lyhytlainaan

Opettaja voi tilata kannettavan opiskelijalle tarvittaessa