Kauppakeskus A Bloc tuo uusia palveluita kampukselle
Kauppakeskuksen ovet avattiin yleisölle ensi kertaa 30.8. klo 9. A Bloc avattiin virallisesti, kun Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) hallituksen puheenjohtaja Noora Vänttinen leikkasi nauhan. Keskuksessa on avajaispäivänä tarjolla A Blocin toimijoiden tarjoamaa avajaisohjelmaa.
”A Bloc tulee varmasti vaikuttamaan koko Otaniemen alueen dynamiikkaan ja tuo alueelle kauan kaivattuja vaihtoehtoja niin lounas-, ilta kuin viikonloppuaikaankin. Haluamme, että A Blocista tulee aidosti Aalto-yhteisön näköinen ja tuntuinen paikka, jossa kaikki yhteisön jäsenet haluavat viettää aikaa ja kohdata toisiaan”, toivoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistösijoitusjohtaja Eetu Ristaniemi.
A Blocin sijainti yliopiston kampuksen ytimessä mahdollistaa myös uudenlaisen yhteistyön yliopiston ja kauppakeskuksen toimijoiden välillä. Osa kauppakeskuksen liikekonsepteista on kehitetty yhteistyössä yliopiston opiskelijoiden kanssa.
Keskus kasvattaa erityisesti Otaniemen alueen ravintolatarjontaa. A Blocista löytyy useita vaihtoehtoja niin lounaalle kuin illallisellekin: Konnichiwan sushia, Fafa’sin falafeleita, Who the xxxx is Alicen napolilaista pizzaa, Eat Poke HKI:n poke bowleja sekä Fazer Food & Co:n suuren ravintolamaailman erilaiset vaihtoehdot. Ravintoloiden lisäksi Espresso House, Brooklyn Cafe ja Jungle Juice Bar täydentävät keskuksen ruoka- ja juomatarjontaa entisestään.
A Blociin aukeaa myös kauan kaivattu Alkon myymälä sekä Clas Ohlsonin uusi myymäläkonsepti Lab Store. Kauppakeskuksesta löytyy lisäksi päivittäistavarakaupat Alepa ja K-Market, R-kioski sekä apteekki. Suuri Esport Aalto –kuntokeskus täyttää lähes koko yläkerran Les Mills THE TRIP –sisäpyöräilysaleineen ja HotStudioineen.
äپٴᲹ:
info@abloc.fi
Lue lisää uutisia
Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena
Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus
Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.
Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026
Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.