ʵ

Uutiset

Kauppakorkeakoulu pysyi toisena pohjoismaisten korkeakoulujen joukossa

Financial Timesin ranking vertailee eurooppalaisia kauppakorkeakouluja.

Aalto-yliopiston sijoitus Financial Timesin kauppakorkeakouluja vertailevassa rankingissa parani pykälällä tänä vuonna ja oli 31. Ranking on yhteenveto aiemmin tänä vuonna julkaistujen maailmanlaajuisten rankingien tuloksista sisältäen muun muassa maisteriohjelmat, jossa Kauppakorkeakoulun sijoitus oli 51. (edellisenä vuonna 54.). Myös Aalto Executive MBA -ohjelma paransi sijoitustaan ja oli tänä vuonna sijalla 61. (edellisenä vuonna 76.).

Vuosittain julkaistavassa eurooppalaisten kauppakorkeakoulujen rankingissa mitataan muun muassa valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä. Lisäksi kartoitetaan opetuksen kokonaisvaltaista kansainvälisyyttä, kuten opiskelijoiden liikkuvuutta opintojen aikana. Olennainen osa rankingia on kolme vuotta sitten valmistuneille alumneille lähetetty kysely.

”Olen erittäin iloinen, että panostuksemme opetukseen ja opiskelijoiden työelämävalmiuksiin näkyvät myös hyvinä ranking-tuloksina”, kiittelee Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.

Financial Times European Business School 2016 -ranking julkaistiin 5.12.2016. Rankingissa on tänä vuonna mukana 90 parasta eurooppalaista kauppakorkeakoulua.

äپٴᲹ:

(rankings.ft.com)
(18.10.2016)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Matti Aksela
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta

Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Henkilö tummassa takissa seisoo tiili- ja kiviseinän vieressä, taustalla puisto ja puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja

Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Mies tummassa puvussa ja sinisessä solmiossa seisoo puisessa huoneessa, jossa on isot ikkunat ja riippuvalaisimet.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus

Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.
Mika Viljanmaa, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2025
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tarpeettomia asioita ei kannata kehittää, korostaa Insinööritieteiden korkeakoulun vuoden alumni Mika Viljanmaa

Viljanmaa on palkittu keksijä, joka kutsuu Otaniemeä ammatilliseksi ja henkiseksi kodikseen.